Evakkojen liputuspäivä

Evakkojen liputuspäivää vietetään tänään. Liputtamalla muistetaan toisen maailmansodan aikaisten talvisodan, jatkosodan ja Lapin sodan tapahtumien vuoksi kotiseutunsa pysyvästi tai väliaikaisesti jättämään joutuneita ihmisiä. Liputuspäivällä halutaan kunnioittaa karjalalaista siirtoväkeä. Karjalan liitto ja eduskunnan Karjala-kerho yrittivät monena vuonna saada evakkojen muistolle virallista liputuspäivää. Asiasta tehtiin 2020, 2021 ja 2024 eduskunnassa kirjallinen kysymys kulloisellekin sisäministerille, mutta viralliseen päivään suhtauduttiin kielteisesti.

Vastauksessaan vuonna 2024 tehtyyn kirjalliseen kysymykseen sisäministeri Mari Rantanen totesi, että aihe on arvokas ja tärkeä, mutta siihen liittyviä liputuspäiviä on jo kolme. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä, kansallinen veteraanipäivä ja kaatuneitten muistopäivä. Lisäksi oli sisäministeriön suositus liputtaa sotien päättymisen juhlavuosina. Vuonna 2024 virallisia ja vakiintuneita liputuspäiviä oli 26 sekä lisäksi neljä suositeltua päivää. Rantanen perusteli kielteistä suhtautumistaan suurella määrällä, joka saattaa aiheuttaa liputusväsymystä ja nostaa kansalaisissa kielteisiä tunteita. Siksi ministeriö ei nähnyt tarpeelliseksi edistää evakkojen omaa liputuspäivää. Mutta koska Suomen lipulla saa liputtaa vapaasti, niin kansalaiset, järjestöt ja muut tahot voivat halutessaan tiettynä päivänä liputtamalla vakiinnuttaa siitä liputuspäivän.

Vaikka pinnan alla kyti isän sukupolven ennakkoluuloja ja kovaa kielenkäyttöä, arki pakotti ja opetti ihmiset tulemaan toimeen keskenään. Naapurit olivat kuitenkin niitä, joiden kanssa jaettiin talkoot, työkalut ja tienhoito. Enkä tiedä tai muista varmuudella olivatko rajanaapurimme edes tulleet sotiemme vuoksi Karjalasta, vaikka sukunimet olivat kuin suoraan Karjalan kartalta. Maaranen on hyvin perinteinen itäsuomalainen nimi ja heitä asui paljon nimenomaan Karjalan kannaksella, esimerkiksi Muolaassa sekä Kivennavalla. Parkkonen on myös vahvasti karjalainen nimi. Heitä sijoitettiin sieltä kotoisin olevina paljon juuri Uudellemaalle.

​Vaikka isäni saattoi purkaa joskus mieltään tai muistojaan koviin sanoihin, me lapset ja perheet elimme sopuisasti, vaikka sainkin monesti kuulla kavereitteni suusta olevani "kapiaisen kakkara". Usein arki meni kuitenkin niin, että lapset leikkivät keskenään välittämättä aikuisten ennakkoluuloista. Vähitellen "ryssittelyt" jäivät vain harmilliseksi taustahälyksi, kun yhteinen elämä lapsuudenkotini ympäristössä rullasi eteenpäin.

Monrepoon sillat, kuten äiti sanoi, oli todellinen klassikko, ja varsinkin nykyisin on helppo ymmärtää, miksi se oli äitini lempilaulu. Hänen kaimansa Annikki Tähti oli itsekin Karjalan evakko ja hän tulkitsi "Muistatko Monrepos'n? kappaleen sellaisella kaipauksella, että se iski suoraan suomalaiseen sielunmaisemaan. Hän lauloi sen myöhemmin myös Kaurismäen hienossa elokuvassa suurella tunteella.

​Vaikka laulussa ei suoraan lauleta silloista, se maalaa vahvan kuvan Viipurissa sijaitsevasta Monrepos’n puistosta, joka oli kuuluisa nimenomaan kauniista maisemistaan, huvimajoistaan ja koristeellisista silloistaan. Monelle evakolle tuo puisto symboloi kaikkea sitä kauneutta, joka Karjalaan jäi. Erik Eriksenin säveltämä ja Sauvo Puhtilan alias Saukin sanoittama kappale oli vuonna 1955 Suomen ensimmäinen kultalevy.

Paljon yli puolen miljoonan kotinsa pysyvästi tai tilapäisesti menettäneen suomalaisen asuttaminen maksettavien sotakorvausten lisäksi oli pienelle kansalle valtava ponnistus. Se on hyvä muistaa nytkin, kun talouden taantuma ja maailman epävarmuus kolkuttelee Suomi-neidonkin ulko-ovea niiden toimesta, joille ei mikään riitä.