Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 2. elokuuta 2025

Onko vaivojensa valittaja vaivojensa vanki?

60 vuotta sitten meillä oli Linjan jengi. Vietettiin iltoja Bostonin tupakkatehdasta vastapäätä sähkölinjan muuntajan alla ja käyttöä odottavien pylväiden päällä. Oltiin oman maailmamme ykkösiä ja juotiin viikonloppuisin mustahameisilta ostettua viinaa. Sekä poltettiin tupakkaa ja harjoiteltiin tai yritettiin saada aikaan parisuhteita mopoinemme Linjalla, Isolla kivellä ja Winqvistin ladolla. Muille kehuttiin otetuilla ryypyillä ja kaadetuilla naisilla tai oikeastaan tytöillä.

Nykyisin olen laajentanut reviiriäni ja istun Suomi-kodissa ollessani iltojen sijaan silloin tällöin aamuisin entisen Shellin baarissa, joka on Helsingistä katsottuna Perä-Hyrylän takana 🙃. Ehkä aika kauan sitten tultiin junalla Keravalle ja sieltä vossikalla Hyrylään, jolloin sen takana oli Perä-Hyrylä.

Kahvila Hyrylässä kokoontuu ikäiseni äijäkööri, jossa ei juuri naisia näy. Joku onkin nimennyt sen Munallisten Marttakerhoksi. Muistellaan elettyä elämää ja pois lähteneitä sekä elvistellään nyt sairauksien tai lääkkeiden määrillä. Niissä pärjäänkin naismaailmaa paremmin, vaikka olenkin jakanut elämääni rakkaitteni kanssa enemmän kuin ollut yksin.

Vaivoihini liittyy myös parasta aikaa työn alla oleva kolmeneljäsosa vuosisadan huoltoremontti, josta kirjoitin jo jonkun kerran. Ja jatkan, vaikka Facebookissa sain palautteen labratuloksista, että poista sotu, jos ei kukaan poista koko kirjoitusta. Siispä poistin itse, vaikka henkilötunnus (HETU), eli sotu, ei ole lähtökohtaisesti salassa pidettävä tieto.

Mutta julkaisen labratulokset silti uudelleen ilman sotua. sillä haluan lääkärinlausunnon lisäksi myös Facekansan diagnoosin. Sen tiedän muutenkin, että 15 vuotta syömieni verenpainelääkkeiden kanssa on viikon päivittäisten mittaustulosten perusteella sekä ylä- että alapaineet aivan liian matalalla.

Ei kommentteja: