En ole koskaan maksanut rahalla rakkaudesta tai edes sen hetken huumasta. Toisaalta harvoin lyhytkään tuokio mirrin kimpussa on ollut aivan ilmaista. Vaan olen ostanut drinksut 🍸 tai tarjonnut vähintään tupakan. Tosin poikuuteni vei Rusutjärven tyttökodista hatkat ottanut iloluontoinen kaikkea muuta kuin neitsykäinen. Juuri saamassaan vapauden huumassa Kleinbussin takapenkillä. Hän ei tainnut saada minulta kolikkoakaan, vaan vain nimen "Tumma villi kaipuu". Siinä polvillani hänen edessään auton lattialla, kaksi edestakaista ja ravistus teki minusta hieman enemmän miehen. Vaikka silloin koin olevani vähintäänkin kenet tahansa hurmaava Casanova.
Aika monessa monopoliaseman "palvelupisteessä" on ystävällisyys kateissa. Pohdinkin välillä kaupan henkilökunnalta saamaani hyvää kohtelua. Että onko se kuitenkin vain kuten rahalla ostettua rakkautta tai sen korviketta? Ja voiko esimerkiksi huono johtaminen tappaa työtä tekevien ilon ja tuoda tilalle asiakkaisiin purettavan pahantuulisuuden?
Valinnanvapaudella on myöskin mukavat puolensa. Itse en ota montaa kertaa vastaan tympeyttä samalta asiakaspalvelijalta ja saatan vaihtaa peräti kauppaa. Eräänlainen lempipaikkani oli ja on Hyrylän Puuilo. Siellä saan niin hyvän kohtelun, että joskus mietin mitähän menisin ostamaan, jotta saisin tähänkin aamuun kylkiäisenä hyvän mielen. Olkoonkin vaikka rahalla ostettua. Mutta on se muutakin. Sillä Puuilon henkilökuntalainen saattaa ottaa jossain vapaa-ajallaan hihasta kiinni ja huudahtaa: "MOI!"
Kerran kauan sitten juomavuosinani luin tai kehittelin mieleen jääneen tarinan miekkosesta ja naisesta, joka ei ollut naikkonen. Toisella oli laukussaan "lämpöisiä pörröjä", jotka lisääntyivät sitä enemmän mitä enemmän hän niitä jakoi. Eikä hän ollut koskaan yksin. Toisella oli laukku täynnä "kylmiä kirpaleita", joita hänkin jakoi. Kunnes ei ollut enää ketään keille jakaa. Viimein hän oli ja eli loppelämänsä yksin ilman ainuttakaan ystävää tai edes hymyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti