Jokilaaksossa kävi arvovieras

Maailmassa on paljon kuuluisia kaneja, joista on tehty kirjoja, leluja ja elokuviakin. Yksi kuuluisimmista lienee Roger Rabbit. Lapsuuden kodissa meillä oli kaneja monta vuotta. Välillä oli leikkimökkimme täynnä heiniä, kun isä niitti sitä talven ruuaksi. Kanikoti kanaverkkoaitauksineen oli ulkorakennuksemme takana avokompostien vieressä. Vaikka isä hoiti omamme niin hyvin, ettei siinä juuri ollut rotille sijaa, oli niillä valtakuntana ojan takana Asser-sedän vastaava. Se piti kaniperheet pieninä. 

Kanit elävät hyvin hoidettuina ja terveinä usein 6–8 vuotta. Jotkin yksilöt voivat elää jopa 10 vuotta. Elämänsä aikana kanit tarvitsevat päivittäin hoitoa ja huoltoa ja niiden asumus täytyy siivota vähintään kerran viikossa. Jos ihmispalvelijat lomailevat poissa kotoa ilman kaniperheenjäsentä, täytyy siksi ajaksi olla hoitaja tai hoitopaikka, kuten monesti muillekin kodin eläimille. 

Eilen kävi Jokilaaksossa arvovieras eikä ensimmäista kertaa. 12-13 vuotias, ikänsä vanhapiikana elänyt neitikani. Oikealta nimeltään Tupsu, mutta somessa ja perhepiirissä Pörhelö. Ikä on vienyt ison osan kuulosta ja näöstä sekä vikkelästä liikkumisesta, sanoivat sen ihmispalvelijat. 

Tällä kertaa ei ollut osoittaa apilalounaspöytää, mutta tuoreita voikukkia oli senkin edestä. Niiden joukossa Tupsu nautti elämästä ja ruuasta kuin pikkupupu konsanaan. Poissa oli vanhojen kanijalkojen kankeuskin. Ihmissilmin näytti, että nykyiseen elämään ei tainnut juuri muuta kuulua kuin syöminen ja nukkuminen. Mutta niidenkin parissa Pörhelö näytti onnelliselta. Sylissäni ei ehkä niinkään, jonka hän osoitti yrittämällä purra sormeani.

Jokilaaksossa ja viereisessä Myllykylässä on aikanani ollut kaksi isoa kaniyhdyskuntaa, joita luonto tauteineen on pitänyt kurissa. Tänä päivänä kotini pihapiirissä näkyykin enemmän jäniksiä kuin niiden serkkuja. Kerran näytti siltä, että jänisrutto tai joku vastaava nitisti ne kylältäkin viimeistä henkeä myöten. Kunnes yhtenä aamuna äitikani tuli Merikonttikotimme alta kolmen poikasensa kanssa. Ehkä raskaus oli varjellut kuolemalta. Yksi pennuista oli saanut geeneihinsä kanikulkumieheltä tai naapurilta angoraa ja oli hyvin kaunis. Sen elämän päätti jo pienenä vapaana kulkenut kotikisssa.

Kerran kylällä pysähdyin tarinoimaan meillekin Soiniityntien sillan rautaveräjän tehnyttä SL-Metallin isäntää. Kun hänenkin pihassa juoksi kaneja, sanoin, että kylällä ei taida ihmisystäviä pupuilla juuri olla, kun ne laittavat puutarhojen istutuksen mullin mallin. Tähän hän: "Niinkin, muttei aivan. Sillä Suomen ollessa sodassa, oli sotilaita varten laitettu pihoihin merkejä taloista, joissa voi saada yösijan, ruokaa ja joskus saunankin. Vähän samaan tapaan on Myllykylässä joissakin pihoissa kanipatsaita merkkinä kaneille ystävällisestä kohtelusta."