Elämää ikäauton kanssa

Hopeanharmaa, vanha rouva Avensis täyttää ensi vuoden elokuussa 20 vuotta. Se on autolle aika paljon ja voisinkin sanoa seuraani Suomen teillä ikäneidiksi tai -rouvaksi ja Jokilaaksossa on sen koti nyt kolmatta kesää. Ainakaan toistaiseksi en itse eikä kukaan muukaan aja rouvallani talvisin, joten se nukkuu merikonttikatoksessaan talviuniaan ollessani lunta piilossa Tatan kainalossa Thaimaan taivaan alla.

Olen ollut hankintaani hyvin tyytyväinen, vaikka siinä oli omat riskinsä. Vaihdoin sen nimittäin osa-avoauto Smartiin Thaimaasta käsin näkemättä. Olikin aika jännittävää tulla lentokentältä Hyrylän Kamuxin pihaan, jonne vanha rouva oli Oulusta toimitettu.

Päiviksen kanssa meillä oli Matkakotikin, jossa tarkoitus oli viettää elomme ilta-auringossa jossain Välimeren rannalla. Sen unelman murensi avioero, joka yhdessä kaihin kanssa vei mahdollisuuden ajaa kuorma-auton ajokortin vaatimaa IN-105 matkailuautoamme. Kun vielä joku halusi jakamattomasta pesästäni osansa vastoin Liisan ja minun tahtoa, menivät lähes kaikki seniori-iän unelmat pirstaleiksi.

Jäljelle jäi Jokilaakso ja hopeanharmaa Avensis, joka saa vuosittain uudet öljyt sekä katsastusleiman. Sekä uusien jarrunesteiden lisäksi silloin tällöin vähän muutakin, sillä ikä jättää siihenkin jälkensä. Olemattomat rahani ja Jokilaaksoon sijoittamani vanhempieni perinnön olen kiikuttanut turvaan ahneilta käsiltä isäni ja äitini tahdon mukaisesti.

Vaikkei vanhan rouvan näkökykyä ole kaihi heikentänytkään, oli sen huononemisen huomannut itseni lisäksi myös katkastusmies, joka päästi vielä kerran lasit hiomalla ja kiillottamalla vuodeksi tien päälle. Joten nyt on ikäneidilläni uusitut silmät, joiden avulla on mukava ajella sinne tänne Morakotin kanssa ja yksin sekä viettää öitäkin sen takaosassa makuupussissa Suomen suvessa.