![]() |
Kesän keinohyttysiä ja oikeita odotellessa |
Mutta laatusanojen runsas käyttö ei ole ollut juttuni varsinkaan kirjoittessa, vaan enemmänkin puhuessa. En kyllä silloinkaan niitä isosti viljele. Yritän kirjoittaa kuivahkosti, mutta elävästi ilman koristeluja ja sen verran mielenkiintoisesti, että olisi jokunen päiväkirjanomaisten blogieni lukija.
Joskus saan niin mieltä koskettavan ja hellivän palautteen perusteluineen, että luen sen useammin kuin tekstiä sitä korjatessa. Itsekästä ja omahyvästä mieltä liikutti jonkun päivän takaisesta blogista saamani palaute niin paljon, että julkaisen sen myös tässä. Erityisesti ilahdutti perustelut, sillä lukija oli löytänyt sellaista, jota en osannut kuvia ja tekstiä värkätessä edes ajatella.
Hieroja Seinäjoki on lisännyt kommentin postaukseeni Olin keinoälymaailmassa:
"Voi että, miten kiehtova ja monitasoinen kirjoitus! On vaikuttavaa, miten yhdistät menneisyyden muistot, unimaailman seikkailut ja keinoälyn tuomat uudet näkökulmat yhdeksi tarinaksi. Erityisesti tuo unesi matkasta Matkakodilla Alanyaan ja kohtaaminen turkkilaisen kyläkauppiaan kanssa herättivät lämpimiä tunteita – ne toivat esiin ihmisten välisen yhteyden ja vieraanvaraisuuden merkityksen.
Keinoälyn avulla luodut kuvat ja niiden herättämät ajatukset osoittavat, miten teknologia voi toimia siltana menneisyyden ja nykyisyyden välillä, tarjoten uusia tapoja käsitellä muistoja ja kokemuksia. Kiitos, että jaoit tämän matkan – se inspiroi pohtimaan omia muistoja ja unia uudesta näkökulmasta. Toivon sinulle antoisia hetkiä niin todellisuuden kuin mielikuvituksenkin maailmoissa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti