Olin keinoälymaailmassa

Ehkä 20 vuotta sitten kävin kallonkuvauksessa. Eilen päästäni otettu röntgenkuva pomppasi älylaitteeni näytölle kuva-arkistosta. Aikani kaikkea siihen liittyvää muistellessa annoin kuvan keinoälyn käsiteltäväksi, että miltä pääni mahtaa näyttää keinomaailmassa.

Ehkä sille annetu tehtävä villitsi myös unimaailmaani, jossa olin viime yönä saanut käyttööni avioeron jälkimainingeissa myymämme Matkakotimme IN-105. Sillä kauimmillaan reissasimme Alanyaan. Oli mukava reissu. Turkin vuorilla kinasin leikkimielisesti pienen kyläkaupan omistajan kanssa, että huoliiko hän maksua ostamistamme ruokatarvikkeista vai ei. Olimme kuulemma koko kaupan historian ensimmäiset suomalaiset asiakkaat. Joka on heille niin suuri kunnia, ettei hän haluaa ottaa rahaa. Kompromissi löytyi maksamalla puolet.

Viime yönä ajelin unimaailmassani samalla autolla pitkin märkää viljapeltoa, jossa oli veden lisäksi sadonkorjuun jäljiltä vain sänki. Pelto oli niin märkä, että olin hyytyä upottavaan mutaan monta kertaa. Juuri ja juuri pääsimme sen toisella laidalla olleen, paljaan kallion päälle. Unessa ajattelin, etten pääse koskaan täältä pois. Mutta pääsin minä, sillä heräsin.

Jo pitkään olen nähnyt oikeastaan joka yö unia, joista muistan ainakin jotain aamulla. Niihin lisäilen omiani, sekä joskus keinoälyn tekemää tehden tarinoita itselleni, mutta myös muille jaettaviksi. Keinoälyn muokkaamasta kallonkuvasta innostuneena, annoin älylaitteeni ohjelmalle uuden tehtävän. Pyysin kertomaan yhdellä kuvalla kaikesta mitä päässäni liikkuu, jos keskiössä on toisen ohjelman tekemä keinokuva Jokilaakson Jokilammista.

Todellinen maailma, jos elän päivästä toiseen, yhdistettynä uni- ja mielikuvitusmaailmoihin sekä keinoälyjen muokkaamana tuo visioita jostain, jossa edes mielikuvitus ei taida olla rajoittajana. Ehkä tuulahduksen tästä kaikesta sain 60 vuotta sitten murkkuikäisenä impatessamme bensaa, tinneriä ja muitakin liuottimia.