Monenlaisia huoltoja, osa 4

Lapsena ja nuorena miehenäkään ei omassa bodissa tuhka- ja vesirokkojen sekä anginan jälkitautina munuastulehduksen lisäksi juuri huollon tarvetta ollut. Siinä olivat isona apuna erilaiset piikitykset poliorokotteesta lähtien. Silloin päivien määrä oli loputon, kesä oli aina ja aurinko paistoi ikusesti. Korvien välissä joidenkin mielestä oli jo varhaisista ajoista alkaen säätämisen tarvetta. Kotona mielenhuollon hoitovälineenä olivat remmi ja koivuvitsa. Koulussa villeyden vuoksi käytävillä vietetyt oppitunnit sekä muut rangaistukset käsityönopettajan hitsauskopissa antamine selkäsaunoineen. 

Myöhemmin määräaikaishuoltoja jatkoi kohtalaisen kehnolla menestyksellä oikeuslaitos ja lakikirja. Umpiluisen pään toimiva merkkihuolto löytyi vasta peilistä, sillä vain itse itsestä tehdyllä vikojen kartoituksella oli vaikutusta muutokseen asti.

Kertakäyttöisen nahkapuvun suu- korva- ja vähän muidenkin aukkojen sisäpuolella on huollon ja korjausten määrää nykyisin siinä määrin, että elämänlaadun parantamiseksi "tarttee teherä" jotain.

Aikoinaan aikani vain söin ja nautin kohtuuttomasti liemiruokaakin huoltamatta hampaita. Sen johdosta eilisen ja tämän päivän saldo on yläkerran hammassilta. Joka putosi kielen päälle kuukausi sitten, kun ajattelin yhä voivani aukoa hampailla solmuja ja muovipusseja.

Silmille varsinkin on remontin tarvetta, sillä kaihi on päässyt niin pitkälle, että edessä on muuten ajokortista luopuminen, enkä enää mielelläni aja hämärässä saati pimeässä lainkaan. Vaikka juuri uudistetut thaiajoluvat sen sallivatkin kasikymppiseksi saakka. Oma lukunsa on Suomenmaa maanteineen, joten katsotaan mitä silmien korjaajat sanovat, kun pääsen Thaimaan talvikuun alta kesäkotimaan kamaralle.

Korvistani sanoi korvalääkäri jo yli 5 vuotta sitten, että vain kaksi alaääntä on normaalin kuulorajan sisäpuolella. Sain yhteiskunnan maksamat kuulolaitteetkin, mutten oppinut käyttämään niitä. Vaan olen ollut mieluummin kuulematta heinäsirkkaa, lintujen laulantaa ja taustaäänien vuoksi osaa puheestakin. Lohduttautunut, että johan tässä on tähän ikään ehditty kuullakin yhtä jos toista.

Ehkä refluksitauti närästyslääkkeineen sekä talvikodissa aina päällä oleva viilentävä ilmastointilaite ovat saaneet aikaan vuosikausia jatkuneen vaivan, jota kutsun ilmastointiyskäksi. Siihen alan huoltohenkilöstön korjausehdotukset ovat olleet parhaimmillaankin käsien levittelyt ja vaivaantuneet, voimattomuutta ilmaisevat ilmeet.

Tämän kaiken on mahdollistanut se, että selvisin Meilahden sairaalasta ulos muuten kuin jalat edellä. Mukana pallolaajennukset, sepelvaltimotauti ja sairaalassa toviksi kadonnut elämänhalu. Jonka palautti syvää huolta ja rakkautta kantanut Päivis-vaimo. En ole unohtanut työnsä puolesta vuoteeni vieressä vieraillutta pappia, joka kysyi, että "oletko kokenut täällä Jeesuksen läheisyyttä?" Vastasin, että "en, mutta Päiviksen rakkauden olen kokenut." Ehkä ei ollut aikani, ajattelin jälkikäteen kiitollisin mielin. Että Hän näyttäytyy vasta lähdön lähestyessä. 

Monesti olen tästä rakkaasta muistosta kirjoittanut ja elänyt Meilahdesta saamaani uutta elämää huollon jälkeen varaosineen toistakymmentä vuotta. Vaikka kannan sydämeni olkalaukussa poikani ja veljeni vaitioloa sekä muitakin murheita avioeroineen, olen onnellinen ratsastaessa Morakotin kanssa rinta rinnan ilta-auringossa kohti auringonlaskua.

Tällä hetkellä näyttää lupaavasti siltä, että rahat ja ruumiini hyytyvät yhtä aikaa. Toivon, että älystäkin on jäljellä silloin vain sen verran, että saan huokaistua viime sanoina: "Hei aikojen valtias, jos olet jossain olemassa. Kiitos Sinulle, muille rakkaille ja elämälle. Olen käyttänyt kaiken minkä minulle annoitte ja soitte."