Kauas on pitkä matka

Kun galaksien välimatkan venyy tarpeeksi pitkäksi, yltyy myös pakovauhti meistä ylivalonnopeuteen eli parhaimmillaan reilusti yli 1,079 miljardin kilometrin tuntinopeuteen. Äänen nopeus ilmassa on noin 1 235 km ja valon vastaavasti 1 079 252 848 km tunnissa.

Järkeni ei riitä käsittämään kuinka kaukana on kaukana ja mitä tarkoittaa ääretön. Sillä ihminen näkee laitteillaan tällä hetkellä kaukaisimman taivaankappaleen sellaisena kuin se on ollut yli 30 miljardia valovuotta sitten. Toisin sanoen voimme nähdä maailmankaikkeudesta jotain, joka etenee yhä meistä valoa nopeammin tai on lakannut olemassa paljon, paljon aikaisemmin kuin maapallomme ylipäätään syntyi.

Itseään Luojan luomana, ylivertaisena älyn jättiläisenä pitämä ihminen ei ole kalankutua kummempi.

On helppo kuittailla kaikkea mitä järjellään ei ymmärrä uskon asioiksi. Sillä ymmärtävä ymmärtää, ettei ole juuri mitään, vaikka onkin ainutlaatuisessa mitättömyydessään jotain.

Elonaikani rajallisuuden tullessa yhä todellisemmaksi, uhraan osan ajasta ajattelemalla suuria. Sitäkin, että lakkaanko tyystin olemasta, kun sydän on viimeisen pumppauksensa tehnyt. Tähän ei ole kyennyt antamaan minulle vastausta ihmisen älykkyys eikä älyttömyys. Eivätkä kirjoitetut uskonnot, vaikka olen parhaani mukaan yrittänyt ymmärtää. Ehkä olen liian epäilevä, uskomaton, tyhmä tai viisas tai jotakin aivan muuta.

Jäljelle elämäni rajallisuudessa on jäänyt mielikuvituksella maustettu toinen todellisuus. Sellainen, jossa ei ole aikaa, vaan kirjaimellinen ikuisuus. Joskus päivällä auringon kirkkaudessa ja yöllä tähtitaivaan alla, läheisteni haudoilla rakkaine eläimineen, kyselen ilman osoitetta: "Missä kaikki olette?"

Ajattelen, että taivas, on se millainen tahansa, on jotain sellaista maailmakaikkeuden kattona, jossa ei ole aikaa eikä mitään käsin kosketeltavaa. On vain kaiken elävän ajattomia sieluja. Olen päätellyt, että koska taivaankappaleet loittonevat valoa nopeammin ja koska taivas on sen kaiken kattona, pääsee sielunikin joskus vapaaksi valoakin nopeammin ajan vankilasta saavuttaakseen sen mitä sanomme menneeksi ajaksi, joka ei koskaan enää palaa. Silti mielikuvitusvastaustakin vaille jää mitä on taivaankaton tuolla puolen tai takana? 

Tätä selitin myös eilen ihmisen tekemässä häkissä elävälle papukaijalle. Lupasin ajattoman ajan ja ikuisen lennon, jolloin siipiä ei enää tarvita. Niin paljon on eläinrakkaus saanut suureksi ilokseni Morakotin sydämessä tilaa, että Giornon pesun jälkeen hänen piti hakea 7-Elevenistä linnunsiemeniä harmaalle Kaijalle vankilaan.