Lapsetko syyllisiä vanhempien teoista?

Muutama vuosi sitten matkustin jokavuotisen Thaimaan lisäksi kaksi kertaa Filippiineille. Ensin tein harjoitusreissun Angeles Cityyn ja seuraavana vuonna Olongapo Cityyn tositarkoituksella lapsentekomatkalle. Olin löytänyt neljän lapsen äidin, joka lupasi tehdä kanssani lapsen, jos elätän koko katraan. Laskin ja taas laskin kuinka sen eläkkeelläni toteutan. Mistä kaikesta pitää luopua vai eikö mistään? Olin innoissani, sillä jälleen kerran olin ajanut aiemman parisuhteeni karille ja halukas, vaikkakaan en valmis aloittamaan alusta jotain aivan uutta.

Kun palasin Suomeen ilmoitti sen hetkisen elämäni tärkein ihminen olevansa raskaana. Tuntui rakkaalta ja jännittävältä, joten päätin kirjoittaa ja osin koota aiemmin kirjoittamistani blogeista 365 tarinan kirjan, jolla olisi ehkä vain yksi lukija. Vielä syntymätön lapseni. Ostinpa Suomi-Takalog kielikirjankin, jonka ajattelin viedä mukana kirjani kanssa, kun palaan maahan ja näen ensi kerran Jorma Goza "Little" Soinin. Lapsen synnyttyä, olin haljeta onnesta, jota olin jakanut blogeihini koko odotusajan. Vaikka ultraäänikuvissa lääkärinlausuntoineen oli muutaman päivän heitto, en voinut enkä halunnut uskoa Little Jorman äidin syöksyneen toisen miehen sänkyyn heti lähdettyäni.

Äiti kiisti asian viimeiseen asti, kunnes uhkasin levittää dna-tulokset Facebookissa kaikille tutuille ja tuntemattomille. Tapahtunut oli kova pala myös hänen äidille, joka ei mitenkään voinut uskoa, että katoliseksi kasvattettu tytär olisi tehnyt tämän minulle. Totuus pudotti minut elämäni syvimpään murheen alhoon, josta en ollut päästä ylös. Mutta ei minusta ollut vellihousuksikaan, joka jakaa sosiaalisessa mediassa maailmalle valheelliseksi tulleen tarinan, muttei kykene samaan kolikon toisen puolen paljastuttua.

Sain sympatiaa ja ymmärrystä yksinkertaisesta hyväuskoisuudestani, mutta myös pahansuopaisuutta. Ilkeyden piikkipaikkaa pitävä öykkäri sanoi lapsen äitiä, hänelle täysin tuntematonta naista kolikkoautomaatiksi. Aidosti tuntui pahalta suomalaisen loiseläjän nimissäni olevan lapsen äidin nimittely. Palasi lapsuus mieleen, kun minua haukuttiin kapiaisen kakaraksi. Se oli yhtä vähän minun syytä kuin Little Jormalle äidin jalkojen levittelyt. 

Nyt tämä oman napansa näkijä ihmettelee netissä, kun hänen tyttärensä ei saa kesätyöpaikkaa. Minä en ihmettele, sillä minäkään en häntä palkkaisi, vaikka sekään ei ole tyttären syy. Mutta isän tavat tuntien arvaan saavani silloin faijasta elinikäisen riesan. Joten isä, menetkö peilin edessä itseesi ja tuleeko ahdasta tai ymmärrätkö edes? Ja jos ymmärrät, niin muutatko jotain vai käännätkö kuvalle selkäsi? Ja kävelet edelleen mitään tärkeää elämästä ymmärtämättömänä pois?