Asiasi on edelleen esillä Hannu Karpo

Eilen mainitsin Suomen Kuvalehden sudokuista, joita Otavamedia julkaisee yhden päivässä. Niiden kanssa kirjoittamisen lisäksi hoidan aivojeni kuntoa ja ratkon aikani kuluksi verkkaisesti. Voin myös haastaa samaan henkiseen voimisteluun blogini lukijan, jos hän lähettää minulle tavalla tai toisella sähköpostiosoitteensa. Saatan kyllä haastaa muutenkin.

Sitten otsikon Hannu Karpoon, joka taisi täyttää eilen 83 vuotta. Paljon onnea ja lisää hyviä elonpäiviä, vaikka meillä onkin kana kynimättä ja minulla vuoksesi taakka kannettavana.

Perheelläni oli nimittäin Jyväskylässä hyvin rakas Olga-mummo, joka asui punaisessa mökissä ilman mukavuuksia harmaan kissansa kanssa. Pihan päiväkeskuksen alan väen, naapureiden ja perheeni lisäksi ei Olgalla monia ystäviä ollut. Puoliso katosi rintamalle ja taksi ajoi kuoliaaksi hänen ainoan lapsen, alle murkkuikäisen tyttären.

Elämänsä illassa Olga sairastui kuolemanvakavasti ja hänet vietiin sädesairaalaan kolmesti, josta hän karkasi yhtä monesti. Viimeisen kerran jälkeen aamulla kotimökissä istui Olga sänkynsä laidalla matkalaukku pakattuna, vieressään kaksi kodinhoitajaa. He kertoivat vaivautuneina Olgan puhuneen lupauksesta, että hän saa tulla Liisan, Markon, minun sekä Biba-koiramme kotiin kuolemaan. Sitä en muista oliko meillä kissakin.

Hänen vuoteensa vieressä valvoi yötäpäivää alan nainen tai mies jutellen niitä näitä. Jaksoi ikuista elämää odottava kuunnella tai ei. Olga kuoli Liisan työhuoneessa parin viikon kuluttua. Aamupesun jälkeen kotiimme häntä varten tuotuun vuoteeseen. Päällään juuri puettu Liisan puhdas, vaaleanpunainen oloasu, jonka rinnassa oli musta karitsa.

Mutta tästä kaikesta ei Hannu Karpolla ohjelmassaan ollut asiaa eikä aikaa. Vaan hän kertoi valtakirjoista, joita Olga teki päivämäärineen etukäteen. Sillä hän halusi maksaa itse omat hoitonsa ja kaiken siihen liittyvän loppuun asti.

Olgastakaan Karpo ei oikeastaan puhunut, vaan omalla tavallaan sensuroiden kuoleman jälkeen tarpeettomiksi jääneistä valtakirjoista. Ohjelmassa lähes ensimmäisenä Karpo kysyi asiakirjoja huiskutellen minulta, että herätänkö ihmisiä kuolleista Jeesuksen lailla, kun hänellä on kädessään valtakirjoja ajalle, jolloin Olga oli jo kuollut?

Hannulla ei ollut tarkoituskaan kertoa, että valtakirjat oli edellä mainituista syistä tehty pankissa juristin toimesta eikä niitä käytetty. Vaan olin toimittanut ne kuolinpesään perunkirjoitusta varten.

Ennen ohjelmaa Karpo oli yhteydessä sanoen, että hänelle on sama tulenko ohjelmaan vai en, sillä hän tekee jutun joka tapauksessa. Kun pyysin Hannua mainitsemaan valtakirjojen taustan, sanoi tämä monessa liemessä keitetty taitaja, että katsotaan nyt jääkö sille tilaa. Ei jäänyt, ja ilman pussini puhtaita jauhoja, ohjelma olisi vienyt työpaikkani. Lohdutuksen sanoiksi ala-arvoisin keinoin, kansaan menevän sosiaalipornon osaaja totesi tekevänsä työstäni myöhemmin eri henkisen ohjelman.

Käydessäni Olgan haudalla ajatukset kulkeutuvat myös nyt 40 vuoden taakse. Ja Karpon tapaan kyseenalaistaa vainajankin tahto jättäen hänet kääntyilemään hautaansa. Sillä mielipiteen sanomisen mahdollisuutta omaan asiaansa Olgalla ei ollut edes laillani.

Kun ensi kesänä menen viemään tervehdykseni kuvan viimeisen leposijan luokse, luen blogini ja kerron meidän ehkä turhaan odottavan Karpon lupaamaa, erihenkistä tarinaa tai edes anteeksipyyntöä.