Somemaailma

Sosiaalisen median huvituksen ykkösfoorumini on Facebook ja siihen tiivisti kytketty Messenger, jolla chattailun lisäksi myös soittelen Suomeen ja vaikka Brasiliaankin silloin tällöin. Kavereita Facessa minulla on tällä hetkellä kolme ja puolituhatta sekä seuraajia kolmasosa enemmän. Seuraan itsekin aika monia, kuten oheisesta kuvakaappauksesta voi havaita.

En silti oikeastaan ole koskaan harrastanut missään millään lailla minkäänlaista kaverikeräilyä. Muutaman tuhannen Faceporukkani on kertynyt koska olen hyväksynyt joukkoon, kun joku on sitä pyytänyt. Heistä vain pieni osa on tuttuja tai olen edes nähnyt livenä. Muistelen, että ainoastaan yhden ainokaisen olen poistanut hänen jatkettua lopettamispyynnöistäni huolimatta ulkopuolisen henkilön henkilökohtaisuuksiin menevää solvaamista.

Luulen ja tiedänkin, että aika iso osa someväestä vain seuraa toisten tekemisiä ja jutustelua sanomatta tai kirjoittamatta sanaakaan. Kunhan kokee olevansa mukana somemaailman sykkeessä. Mutta niinhän se on Kahvila Hyrylän aamuisin kokoontuvan Munallisten Marttakerhonkin kanssa. Joku on paljon äänessä ja joku ei oikeastaan milloinkaan. Joskus joku intoutuu viikosta toiseen pitämään yllä keskustelua sillä sävyllä, että toinen saattaa vaihtaa toviksi toiseen aamukahvipaikkaan. Kunnes palaa mielestään tulehtuneen ja kuumentuneen keskusteluilmapiirin jäähdyttyä takaisin tuttuun pöytäänsä 👌. 

Olen muutaman keskusteluryhmän tai sen tapaisen ylläpitäjä ja minua oikeastaan harmittaa vain yksi asia. Se on henkisesti keskenkasvuisten muutaman hengen äijäkööri, jossa ei juuri naisia ole. Tai sitten he ovat viisaampina vaiti. Kun joku "erehtyy" kysymään mitä tahansa asiallisesti, niin jos ei ensimmäinen, niin viimeistään kolmas kommentti on syvältä sieltä, jossa päivän ja järjen valot ovat yhtä harvinaisia.

Vaikke eräänlainen suupaltti olenkin, tiedän taatusti myös mitä on yksinäisyys. Ja tiedän senkin, että itse kokemani ei ole ainoa lajissaan. Lisäksi tiedän, että vaikka sosiaalinen media ei vieressä olevan, elävän ihmisen väärti olekaan, on siinä jotain ainutlaatuistakin. Se hiljenee napin painaluksella niin pitkäksi aikaa, kun tahdon ja herää taas henkiin halutessani.

Jos löytäisin hieman itseäni enemmän älylaitteista ymmärtävän kaveriksi, niin lähdettäisiin kiertämään senioriyhteisöjä ja yksinäisten koteja. Opetettaisiin seuraa kaipaavia tekemään nettiin oma profiili ja ohjattaisiin somemaailmaan lumoihin, jossa kukaan ei ole yksin kuin omasta tahdosta.