Lieni 80-luvun puolivälin paikkeilla, kun kodissamme otettiin ensi askelia atk-maailmaan. Marko sai silloin koulutaipaleelleen ja vapaa-aikaan pc-tietokoneen parvisänkynsä alapuolelle, pienen soppensa pöydälle. Olisiko ollut Amstrad? Joka tapauksessa hänen näppäilemät ensimmäiset sanat olivat: "Marko on tavallinen poika".
Siitä se taisi suunnilleen alkaa meillä ja minulla. Matkapuhelimet NMT-450-verkossa tulivat käyttöön Suomessa 1981 ja NMT-900-verkossa vuonna 1987. Laitteet olivat alussa harvojen herkkua, sillä ne maksoivat maltaita. Muistelen, että oma matkapuhelinaikani alkoi Benefonista, joka vaati kohtalaisen kokoisen taskun mahtuakseen sinne. Silti sen kanssa ei kauas voinut mennä autoni tukiasemasta tai vahvistimesta.
Viimeistään Comminicatorin tullessa käsitin, että mukana taskussa kulkeva, myöhemmin älylaitteeksi kehittynyt ja nimen saanut on tullut jäädäkseen ihmisten käyttöön. Vaikkei silloin kukaan edes haaveillut taskussa kulkevasta väritelevisiosta tai videokamerasta saati tuhansista eri ohjelmista.
Nyt kun tallennan äänen kanssa jotain elävää kuvaa tai kirjoitan blogejani Phatthalungissa, niin klikkauksen jälkeen muutamassa sekunnissa ne ovat katsottavissa, luettavissa tai kuunneltavissa Tuusulan Jokilaakson Konttisaunan lauteilla tai missä maailman kolkassa tahansa.
Taskussa kulkeva älylaite ei elävää ihmistä korvaa. Silti se on somemaailmoineen oiva yksinäisyyden poistaja, vaikka olisi vain viihde- ja vapaa-ajan käytössä lukuisine pelimahdollisuuksineen. Voin pelata halutessani esimerkiksi shakkia realiajassa jonkun kanssa, joka istuu kannon nokassa toisella puolella maapalloa Siperian tai Kanadan erämaassa tai Pariisin Eiffeltornissa.
Tähän kaikkeen on mukaan tullut viime vuosina keinoäly ja kaiken maailman robotit. Eikä aina heti tiedä tuliko kysäisseeksi chatilla neuvoa elävältä ihmiseltä vai joltakin aivan muulta. Tästä jatkan ehkä huomenna, kun ensin fundeeraan ainakin yhden vuorokauden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti