Morakot ja minä

Yhä arvaamattomammin käyttäytyvä muistini ei pidä aina tallessa itselleni merkityksellisiäkään asioita. Yksi työntekijäni sanoikin aikoinaan minulla olevan pirullinen muisti. Joka muistaa mitä ei pitäisi ja unohtaa mikä pitäisi muistaa. Tähän vaivaan tai ainakin sen vaikutusten eliminointiin käytän apuvälineitä, joista yksi on blogikirjoitukseni. Niistä katsoin aamulla, että Morakot pyysi minua Facebook-kaveriksi toinen toukokuuta 2022 ja tapasin hänet ensimmäisen kerran syyskuun 27. päivä.

Siinä välissä kesä chattailtiin ja puhuttiin videopuheluita. Sitten lensin talven jo kolkutellessa Jokilaakson Merikonttikotini nurkissa tuttuun tapaan Thaimaahan. Jomtienilla ajattelin, että nyt kysyn tuleeko Tata käymään Phatthalungista luonani Siaminlahden toiselta puolen. Päätin, että jos tulee, otan hänet tosissani. En unohda, kun Morakot astui lentokenttäbussista Jomtienin linja-autoasemalle ja totesin mielessäni, että siinä hän on. Nyt jo rakas yksinäisyyteni poistaja.

Pari, kolma vuotta aiemmin olin myös etsimässä yksinäisyyteni poistajaa Filippiinien Angeles Cityssä köyhääkin köyhemmällä alueella. Jota ei löytynyt Googlen kartoista eikä oikeastaan tuktukin tapaisen ajoneuvon kuljettajan korvien välistäkään. Joka kysyi kyytiä maksaessani huolestunut ilme kasvoillaan, että aiotko tosiaan jäädä tänne?

Thaikotimmekaan osoite ei löydy Googlen avulla. Kuvassa lukeva Prang Mu on seutu tai alue, jos olen ymmärtänyt oikein. Voin sanoa asuvani maalla asuvien paikallisten joukossa, jotka pitävät minusta hieman omituisena, omituisesti pukeutuvana farangina hyvää huolta. Ja varsinkin jouluaaton kihlauksen jälkeen Morakotin miehenä.

Ehkä sen lisäksi eniten olen lunastanut paikkaani kulkemalla kulkijakoirien lahjontapussi vyötäröllä ja PeeCeeX-skootterin takapoksi puolillaan lasten leluja. Niitä ja makupaloja jakelen sinne tänne kulkiessani Tatan kanssa. Ehkä parhaan palautteen sain naapureilta Morakotin kuulemana, että hyvä mies, jolla on aina aikaa lapsille. 

Ensimmäisen talven kuljin luullen olevani seudun ainut muunmaalainen. Kunnes viime talvena selvisi, että lähes meitä vastapäätä on asunut jo vuosikaudet belgialaismies elämänkumppaninsa kanssa omakotitalossaan. Usein pysähdynkin nykyisin vaihtamaan muutaman sanan, kun näen hänen puuhastelevan pihassa tai puutarhassa. Minua nuorempi mies, kuten päivä päivältä yhä useampi on.

Tiemme tai kuvan sinisen täplän kotimme ei tosiaankaan löydy kartoista hakupalveluiden avulla. Eikä varsinkaan kirjoitettuna muutenkaan. Joten eilen annoin kadullemme länsimaisen nimen "Farang's Street". Joka sekään ei taida opaskarttoihin koskaan päätyä 🤣🤣.