Suomisanakirja.fi sanoo, että "kansallistunto viittaa yksilön tai ryhmän ymmärrykseen ja tunteeseen omasta kansallisuudestaan. Se sisältää usein elementtejä kuten kulttuurinen identiteetti, historia, kieli ja perinteet, jotka yhdistävät ihmisiä tiettyyn kansaan tai valtioon. Kansallistunto voi ilmetä erilaisina tunteina, kuten ylpeytenä, kuulumisena ja vastuuna omaa kansaa kohtaan. Se voi myös vaikuttaa politiikkaan ja sosiaalisiin liikkeisiin, ja se on usein keskiössä kansallisissa juhlapäivissä ja tapahtumissa. Kansallistunto voi vaihdella voimakkuudeltaan ja se voi olla erityisen voimakasta kriisiaikoina tai kansallisten saavutusten juhlinnan yhteydessä."
Kansalaiset ja kansakuntien eri toimijat ympäri maailmaa ilmaisevat kansallisuuttaan ja kotimaisuuttaan eri tavoin. Kun Suomen Vantaan Ikeassa ostan lihapullat (lue köttbullar) tökkää henkilökunta pyörykän kylkeen hammastikun, jossa liehuu Ruotsin lippu.
Mutta kun lennän valtiovetoisen Finnairin sinivalkoisin siivin Aasiaan, on yhtiö karsinut muun muassa suomenkielisiä kuulutuksia. Pikkusieluinen reservin korpraali kun olen, nakertaa suomalaisuuttani kuunnella ensin englanninkielinen kuulutus, sitten thaikielinen marjanpoimijoille sekä lopuksi äidinkieleni hiljaisuutta.
Muistan ajan, kun kotimaisuus ei ollut kursseissani korkealla ja ajattelin olevani jotenkin kansainvälisempi maailmankansalainen, jos osaan ja puhun englantia peittääkseni synnyinmaani. Jo kauan sitten itsetuntoni eheytyessä olen kuitenkin ymmärtänyt, että ei ole kansakunnalle eikä sen yksittäiselle jäsenellekään hyväksi, jos ei koe olevansa mistään kotoisin.
Terve minäkuva pitää yllä aitoa kansallistunnetta ja -tuntoa eikä se tarkoita tarvetta lähteä tekemään Suur-Suomea. Mutta kuinka hyvin tähän ja erityisesti Finnairille sopiikaan keltaisen linkin Andersenin satu Suomenkin joutsenesta, joka luulee olevansa Ruma Ankanpoikanen. Kannattaa lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti