Lähes tai peräti ensimmäinen tai ainakin säännöllinen ansiotyöni minulla oli, kun siskoni kanssa oioin käytettyjä rautanauloja hakkaamalla niitä suoriksi puupölkyn päällä vasaralla varsinkin vasemman peukalon ja etusormen kynnenalustat mustana ohilyönneistä. Vieläkin, 70 vuoden jälkeen tunnen kivun sormenpäissäni, vaikka se onkin muuttunut rakkaaksi muistoksi synnynkotini pihamaalta. Yhä näen isäni punnitsemassa punttivaakalla suoristettuja naulakiloja ja maksaessa palkan työstämme. Sitä en muista mihin mahdoin käyttää hankkimiani tienestejä.
Joskus olen kirjoittanut, että yksi yhteiskunnan pahimpia paiseita on vastikkeeton raha. Vaikka olenkin sitä mieltä, ettei kenenkään pidä nälkään kuolla, vaikkei tekisi mitään. Vaikka osa meistä saa rahaa tekemättä mitään, ihmisiä kuolee kuitenkin joissakin maailman kolkilla isoja määriä, vaikka ruokaa olisi riittämiin kaikille. Sillä sitä ei jaeta kaikille, vaan se on kaupankäynnin, suhteiden ja sotien väline.
Ajatteken, että meistä jokainen pystyy olemaan hyödyllinen, joka voisi hyvinkin olla edellytys elämiseen muiden rahoilla. Teen sitten maailmoja syleileviä suuria tekoja tai jätän hyttysen liiskaamisen sijaan vaikkapa pääskysen ruuaksi. Tai olemalla varoittavana esimerkkinä tai peräti jonkun rukouksen kohteena. Me kaikki voimme olla hyödyksi ja merkityksellisiä jollekin eläväiselle.
Kaikista maailman elävistä ihminen lienee ainut, joka tarvitsee elääkseen maksuvälineeksi rahaa. Tosin joissakin viidakon kätköissä saattaa yhä olla olemassa kokonaisia heimoja, jotka eivät ole rahaa nähneet saati käyttäneet. Omassa kuplassani ajattelen heidän olevat oivia esimerkjejä siitä, että raha on huono väline onnen ostamiseen tai edes mittaamiseen.
Jotain onkin perusteellisesti viksallaan, kun oikeastaan me kaikki, teemme mielettömästi tarpeetonta ja peräti vahingollista saadaksemme vain lisää rahaa. On aika surullista nukkua kolmasosa elämästä ja tehdä töitä kolmasosa saadaksemme ainoastaan lisää ja enemmän kaikkiea sitä mitä emme tarvitse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti