Menneiden ja tulevien talvien lumia sekä poutasäitä

Jäin osa-aikaiseksi leppoistajaksi yli 15 vuotta sitten. Sen jakson jälkeen olen leppoistanut kokoaikaisesti, joka ensisijaisesti tarkoittaa, etten ole laittanut tikkua ristiin saadakseni rahaa palkkion saati palkan muodossa. Toki työelämästä irrottautumisvaiheessa jotain yritin esimerkiksi Järvenpään Mestariasuntojen palkkalistoilla. Mutta ei minusta enää ollut nuorten, sinällään työnsä osavien pompoteltavaksi.

Joitakin muitakin pyyntöjä sain. Yksi oli kysymys lähdenkö luotsaamaan Helsingin A-kiltaa? Viralliseksi pyynnöksi se ei koskaan jalostunut. Joten en saanut milloinkaan tietää mitä joku tai jotkut ajattelivat minun tekevän. 

Yhtä suuri mysteeri on Jukka Järvisen pyyntö hallituksen jäseneksi Vastaisku Syrjäytymiselle yhdistykseen. Harvoin tai koskaan minulla ei ole ollut yhtä tarpeetonta pestiä. Tai ehkä olin tarpeellinen Jukalle. Tätä ajattelin aamulla käydessäni kyseisen yhdistyksen kotisivuilla. Huomasin nimittäin, että minulle oli perustettu sähköpostiosoite: jorma.soini@vsry.fi, jonka salasanoja saati lukuoikeuksia minulla ei ole koskaan ollut.

Mutta jotakin sain päihdetön sektorilla aikaan leppoistaessakin. Suur-Helsingin Valkonauhan puheenjohtajana minulla oli vahvasti näpit pelissä, että saimme uuden Liisankodin Katajanokan Luotsikadulle. Saatan olla edelleen yhdistyksen ainut miesjäsen. Ehkä aikaansaannokseksi voi sanoa Valkonauhaliiton jäsenjärjestöilleen lähettämän paimenkirjeen sääntöjen muutosten tarpeesta. "Sillä muuten tulevat miehet ja kaappaavat Soinin johdolla kaiken vallan" 🤣🤣.

Sitten on kourallinen yhdistyksiä, jossa olen rivijäsenenä ja hengessä mukana seuraamassa menoa. Yksi on Helsingin Moottorivenekerho Tervasaarenkannaksen satamineen ja Girsholmin saarineen. Ehkä ensi kesänä käyn ainakin kotisatamassa aidan toisella puolen. 

Lisäksi on toinen kourallnen järjestöjä, joista en tiedä onko niitä enää olemassa, saati minä jäsenenä. Näitä ovat ainakin pari Ryhmätyö-järjestöä, jotka olivat minulle hyvinkin tärkeitä etsiessäni tietä ulos päihteiden käytöstä. Tästä ryhmätyön maailmasta ovat kateissa kaikki henkilötkin paitsi eilen mainitsemani Markku Rantanen. Tosin senkin saatan muistaa väärin. 

Mutta joskus maailma on pieni. Ryhmätyö ry julkaisi vuosina 1972–2013 neljä kertaa vuodessa ilmestynyttä Ryhmätyö-lehteä. Lehden ensimmäinen päätoimittaja oli Pehr Charpentier. Paljon aiemmin ollessani lapsi hänen vanhemmillaan oli legendaarinen Karhunkorven kennel. Sieltä haimme äitini kanssa taksilla (Lahtinen tai Lindfors) saksanpaimenkoira Jerin (Geri?) pennun isäni ollessa sairaalassa. Koira katosi pian mentyäni armeijaan. Se oli ja on yhä vaikea asia anteeksiannettavaksi mukana olleille.