Langaton maailmani

Eilen kirjoitin sähköisestä asioinnista jotain ja tänään jatkan langattomassa maailmassani. Siellä olen usein kuin kotonani kämmenenkokoisella älylaitteella (Samsung Galaxy S22 Ultra 5G). En edes muista milloin olen avannut tietokoneeni eli läppärin kannen. Muistia pienessä laitteessani on riittämiin, josta pian kolmen vuoden käytön jälkeen on käytössä alle kolmasosa. Vaikka ohjelmia pilvipalveluiden lisäksi on pilvin pimein ja valokuviakin tuhansittain. Pieni väritulostin tai oikeastaan monitoimilaite on myös kytketty langattomasti bluetoothin avulla Samsungiini.

Samalla tavalla toimivat bluetooth-kaiuttimet, joita käytän usein kuunnellessani musiikkia tai podcasteja. Sekä katsoessani bittiavaruudessa kulkevien taivaskanavien, kuten Netflix elokuvia tai sarjoja suomenkielisellä tekstityksellä kaukana Aasiassa. Tai yöpyessäni hopeanharmaan vanha rouva Avensiksen makuuhuoneessa, teltassa tai jossain aivan muualla vieraassa vuoteessa.

Vaikka kännykkää myös puhelimeksi kutsutaan, on se ominaisuus itselläni sivuosassa. Silti joskus joku soittaakin. Kuten eilen ystäväni "kylän mies", joka kysyi lähdenkö iltapizzalle. Mitä en hyvän seuran ja tarjotun ruuan eteen tekisi? Matkalla tapasimme myös Juhanin lapsenlapsen, joka olisi ollut valmis vaihtamaan Setä Samulin hattunsa päähuiviini sovittamisen jälkeen. Syömämatkat lähiruokapaikkoihin ovat oikein mukavia erityisesti silloin, kun minulle ei ole langennut maksajan osaa.

Mutta takaisin älylaitteen käyttöön. Sähköisiä kirjoja ostan ja lainailen kirjastoista sekä luen verkkaisesti etupäässä unilääkkeeksi. Tosin joskus hankittu teos tempaisee mukaansa työntäen Nukkumatin kauas sivuosaan. Lisäksi luen sähköisiä uutis- ja muitakin lehtiä sekä ilmaiseksi, että tilattuina.

Melkoisesti aikaa käytän päiväkirjanomaisten blogien tekemiseen, joita on syntynyt yli 10 vuoden aikana tuhansia. Niitä kirjoittelen oudoissakin paikoissa. Kuten ekokäymälän pytyllä, lääkärin vastaanoton odotushuoneessa tai vaikkapa kotilampien lautureilla. Samoissa paikoissa chattailen tai kommunikoin Facebookissa tai jossain muissa sähköisissä yhteisöissä.

Ajanvietepelit yksin ja jonkun kanssa kuuluvat myös sinällään lähes aina täysin tarpeettomaan päivääni. Shakkia ynnä muita pelaan maailmanlaajuisesti joskus öisinkin. Jossakin on silloin iltapäivä ja pelikaveri vastusta vailla siestankin lomassa.

Käytän älylaitteeni parista sadasta ohjelmasta säännöllisesti kymmeniä, joista voisin kirjoittaa helposti yhtä monta sivun tai puolen mittaista blogia. Riippuvuuksistani ehdottomasti piikkipaikalla on nettimaailma someineen. Jos kännykkä on joskus kateissa, etsin sitä kiivaammin kuin koskaan itse aikoinaan piilottamaani viini- tai keskiolutpulloa.

En tiedä pitäisikö olla älylaitesuhteen vuoksi huolissaan, jota en lainkaan ole. Vaan hyvilläni ja onnellinenkin, että olo on aamulla paljon parempi kuin aikoinaan illan tomeran karusellikännin jälkeen.

Nettilaitteen tuomat mahdollisuudet olisi yksi oiva keino yksinäisyyden poistamiseksi. Sitä en tiedä miksi meillä ei ole pestattu tavalla tai toisella alan osaajia opettamaan osaamattomille netin käyttöä joko yhteiskunnan tai omilla laitteilla kunkin kodissa. Se olisi halpa ja hyvä tapa vetäistä mukaan yksinäisyydestä elämän sykkeeseen, joka voi johtaa minne asti tahansa, jossa vain mielikuvitus, jos sekään on rajana.