Yhdistykseni, osa 2

Aikani kolmannen sektorin toimijoista Jyväskylän Katulähetys ja Sininauhasäätiö ansaitsisivat omat bloginsa. Ehkä kuitenkin tämän keltaisen linkin takana oleva tarina perustamastamme Ensiaskel-yhteisöstä kertoo jotakin tehdyn työn ytimestä. Joka tapauksessa samat portaat kuljin kuvainnollisesti itsekin. Asiakkaasta vapaaehtoistyöntekijäksi ja viimein toiminnanjohtajaksi. Sinä aikana kasvoimme valtakunnan monipuolisimmaksi katulähetysyhdistykseksi. 

Uudesta logosta on kotikissa kadonnut, on mummon mökki tallessa. 

Samat askeleet ovat osani myös Sininauhoissa. Takarivin Taavista liiton puheenjohtajaksi sekä vapaaehtoistyöntekijästä Sininauha Oy:n ja Sininauhasäätiön toimitusjohtajiksi. Kun lopetin ja lähdin työelämästä, sukelsi sekä Katulähetys että Sininauhasäätiö varsinkin taloudellisesti tosi syvälle. Enkä ole varma pääseekö Jyväskylä edes takaisin enää pinnalle.

En suinkaan koe vahingoniloa kuin ajatellessani, että kuinkahan usea, monta kertaa uutta pomoa jälkeeni valinnut hallituksen jäsen mahtoi tuumata, että entisen, kouluja käymättömän juopon työstä selviää melkein kuka tahansa. Ehkä käsitys muuttui viimeistään puolen tusinan päällikön valinnan ja tekemisien jälkeen. 

Tätä kirjoittessa aivan yllättäen soitti Sininauhaliiton ja -säätiön entinen talouspäällikkö Hilppa Salminen. Hän toi eilisessä blogissani tällä päivälle kaipaamani pasaatituulen. 85-vuotiaan, minulle rakkaan Hilpan mukana tuli lämmin tuulahdus myös vuosikymmenten takaa Sininauhoista. 

Isojakin pettymyksiä yhdistyselämääni on mahtunut. Yksi niistä on loppusuorani Sovinto ry, jonka kanssa meidän piti Päiviksen kanssa tehdä merikonttikotien avulla todella jotain merkittävää asunnottomuuden poistamiseksi. Näin ei käynyt. Vaikka voisi käydä vieläkin.

Jokaisella asialla on logossa tarkoituksensa.

Kun jäin elämäni leppoistamisjaksolle, jatkoin yhdistystoiminnassa. Yksi oli Suur-Helsingin Valkonauha, joka kaipasi apua saadakseen uuden Liisankodin. Se syntyi Katajanokan Luotsikadulle. Oma lukunsa on Pattaya Suomi-Seura, joka, sekin sai omat tilat Thaimaassa.

Vaikka monet yhdistykset, joissa olen ollut mukana jättämässä käsieni ja jalkojeni jäljet, ovat minulle edelleen tärkeitä ja rakkaita, vain yksi on kuin oma lapsi. Se on Elämän tähden ry, jonka Jokilaakson luonnonsuojelualueessa on vanhempieni perintö, sekä kappale elettyä elämää vaimojeni Liisan ja Päivin kanssa. Yhdistyksen nimissä olen kirjoittanut ensin Päiviksen kanssa, mutta jo vuosia yksin yhteensä yli 5000 päiväkirjanomaista blogia. Kirjoitettavaa tästä aiheesta riittäisi, joten voi olla, että palaamme vielä asiaan.