Jokilaakson elämää

Merikonttikotini on maastokarttakuvan sinisen pisteen kohdalla. Tätä blogia kirjoittaessani löhöän olohuoneen sohvalla ja ihmettelen tämän kesän uusien asukkaiden, nokkavarpusten toilailuja. Mietin varsinkin niiden lentelyä päin kotini ikkunoita monta kertaa päivässä. Sitäkin ajattelen mistä ja miksi kyseinen lintuheimo on juuri tänä kesänä asettunut pihapiirini, sillä aiemmin en ole niitä havainnut.

Yli kymmenenä Jokilaakson kesänä olen käynyt sen kolmessa eri luonnonvedessä pulahtelemassa montakin kertaa päivässä. Nimenomaan pulahtelemassa, sillä en ole ollut juuri viittä metriä kauempana rannasta tai laiturista. Johtuisiko muutos siitä, että keväällä löysin uudelleen tasan 20 vuotta sitten rakennetun kotikyläni uimahallin saunat ja teräsaltaat? Siellä lilluin terapia-altaassa ja nimenomaan pulahdin noin 7-asteisessa kylmässä vedessä löylyjen lomassa. Mutta myös uin ja kävelin sen 25 metrin altaan ainakin kertaalleen päästä päähän eestaas.

Kun Jokilampien vesi lämpeni yli 20-asteiseksi, nosti se pintaan lumpeiden ja ulpuloiden lehtiryhmät, nyt jo kukatkin. Niitä lauturilta katsellessa hurahdin uimaan aina jonkun ryhmän tai parin ympäri ja minusta kuoriutui pulahtelijan sijaan, jos ei aivan uimari, niin uija kuitenkin. Sen teen nyt noin kolme kertaa päivässä ihmisten tekemän, 200 metriä pitkän luonnonlammen 27-asteisessa vedessä.

Nykyisin mahdun joutsenperheen mielestä heidän ja muidenkin vesilintujen kanssa samaan veteen samaan aikaan. Sellälläni vedessä katselen taivaalle ja kyselen mielessäni minne ovat tämän kesän pääskyset tervapääskyineen ja västäräkkeineen kadonneet? Muutakin mietittävää riittää. Missä luuraa kesäpihani kyy ja missä asuvat päivälennolla ollut lepakko sekä ikkunoihini törmäilevät nokkavarpuset? Suden- ja muutkin korennot ovat enimmäkseen poissa. Vain mustat nokimittari perhoset lentelevät. Ja tietty paarmat ja hyttyset. Ison kiven leppäkerttuakaan en ole vielä tänä kesänä nähnyt.

Tarpeettoman tavaran kierrättämistäkin olen Jokilaaksossa jatkanut. Jo aiemmin lähtivät uusille lumille ruohikon seasta vuosia seisseet moottorikelkat ja niiden perässä vedettävä ns. Markon reki. Eilen Päivis haki 5-heppaisen perämoottorin polttoainesäiliöineen löytääkseen sille uudet vedet ja tänään haki paalukoneen kuljettaja pojalleen värkättäväksi epäkuntoisen, entisen ruohonleikkurimme. Ehkä sekin löytää vielä uuden elämän ja uudet nurmet joita siistiä. Pisimmät paalutukset olivat miehellä olleet 70 metriä. Siinä on tullut maajussin kuivaamon pohjille hintaa enemmän kuin 100 000 euroa.