Mitä tapahtui Prijuutin kunnostukselle?

Prijuutti on Tuusulan keskustan tuntumassa sijaitseva 1855–56 rakennettu hirsirakennus. Tämä koko keskisen Uudenmaan ensimmäinen kauppa perustettiin Hyrylään hyvälle paikalle valtamaantien laitaan. Vuosina 1908–1967 rakennus oli venäläisen hyväntekeväisyysyhdistyksen kesäsiirtolana. Ensin se oli yhdistyksen lastenkodin kesäpaikka, sitten vanhustenkodin kesälomapaikka. Tämän lisäksi Prijuutti on ollut taiteilija-ateljeena vuosina 1976-2003.

Sen jälkeen monta vuotta tyhjillään ollut Tuusulan kunnan omistama rakennus näytti vuosi vuodelta alakuloisemmalta, kunnes lähes kymmenen vuotta sitten kuvioihin tuli yhdistys ja joukko vapaaehtoisia. Prijuutista alkoi kuulua vasaran pauke sekä sirkkelin ja moottorisahan ääniä. Kunta osaltaan sitoutui hankkeeseen taloudellisen tuen muodossa, joka kylläkin oli aivan liian vähän, vaikka se perustuikin kustannusarvioon. Ehkä se oli tarkoituksellakin alakanttiin, jotta saatiin kunta mukaan ja päästiin alkuun. 

Kaikki näytti hyvältä sekä Prijuutin tulevaisuus valoisalta. Vuosia seurasin töiden edistymistä käyden silloin tällöin kannustusmielinkin paikan päällä. Kun tulin joku viikko sitten joutsenten kanssa lähes samaa matkaa talven jälkeen syntymäkuntaani, huomasin Prijuutissa kaiken tai ainakin jotakin oleellista muuttuneen. Alakulo oli palannut, tekemisen äänet hiljentyneet ja tekijät poistuneet. Hiljaisen hirret, lautakasa pressun alla ja aikansa elänyt vesisäiliö olivat jääneet odottamaan tekijöitä.

Kyselin muun muassa Tuusulan Facebook-ryhmässä mitä on tapahtunut? Kukaan ei näytä kertovan, vaikka lukijoiden joukossa on monia, jotka työnsä tai luottamustoimensa vuoksi tietävät. Mutta se vain lisää omaa mielenkiintoani. Ehkä joku veti maton alta, kunnostusinto tai voimat loppuivat. Taidan sen selvittää ja kerron. 

Tuusulassa tai ainakin Hyrylän ympäristössä on vimmalla hävitetty vanhoja rakennuksia ja sen myötä korvaamatonta paikallishistoriaa. Ehkä se on yleisemminkin voimakkaasti kasvavan kunnan ongelma. Yhä vähemmän on silti heitä, joille kunta merkitsee jotain enemmän tai on syntymäkunta. Ei ole eikä synny säilyttämisen tarpeen tunnetta, eikä arvokkaita muistoja eikä mitään muutakaan itselle merkityksellistä historiaa. Pitkässä juoksussa ja isossa ikkunassa se on huono asia, sillä Tuusulasta tulee helposti enenevässä määrin vain paikka missä asutaan aikansa eikä esimerkiksi välitetä ympäristöstä eikä sen siisteydestä, sillä juuret ovat muualla.

Aivan liian paljon hävitetään sellaista, mikä tekee asuinkunnasta kotikunnan. Rahan mahti näyttää voimansa. Nuoret ja vikkelät, joilla on tulevaisuus edessä ja päivien määrä rajaton, eivät osaa arvostaa mennyttä aikaa. He eivät ymmärrä miksi vanhemmat käyvät katsomassa lapsuuden mummolaa tai Karjalan evakko elinaikanaan yhä uudelleen Venäjän puolella synnyinseudulla.

Rauhattomuuden aikoina olisi hyvinkin tärkeää kokea asuinkunta kotikuntana ja Suomi kotimaana. Sillä sen kadotessa, saattaa kadota myös tarve puolustaa isänmaata ja se on vain paikka paikkojen ja maa maiden joukossa ilman kiintymystä.