Olemisen sietämätön keveys

Olemisen sietämätön keveys on tšekkiläisen kirjailijan Milan Kunderan menestysteos. Romaani sisältää runsaasti filosofisia termejä ja pohdintaa. Kunderan mukaan ”oleminen” on ”sietämättömän kevyttä”. Tätä kirjassa usein esiintyvä saksankielinen lause ”Einmal ist keinmal” pyrkii selittämään. Lausahdus tarkoittaa, ettei kerran tehty asia oikeastaan merkitse mitään. Ja kun ihmisella on elettävänään vain yksi elämä, ei hänen teoillaan lopulta ole merkitystä tai painoarvoa. Samalla kun elämä on merkityksettömyydessään ”kevyttä”, ihminen ei kestä ajatusta oman elämänsä turhanpäiväisyydestä, mikä tekee elämästä sietämätöntä.

Tätä on minunkin elämäni, josta olen monesti kirjoittanut. Kesäpäivän kohokohta saattaa olla laskea seitsenpistepirkon ja leppäkertun mustia täpliä. Se kaikki on opettanut elämään tarpeettomana sekä hyödyttömänä. Tai ainakin sellaisena, etten ymmärrä elämisen tarkoitusta, vaikka olen päässyt eroon hyödyllisyyden taakasta.

Elän siis olen. Eilisen sisältö oli, että tein talvella hankitulla intiaanikanootilla neitsytmatkan. Ensin kärräsin sen Soiniityntien sillanpieleen, työnsin Tuusulanjokeen, hyppäsin kyytiin ja meloin Jokilaakson luonnonsuojelualueen Jokilammille. Saatoin vähän häiritä siellä kotiaan pitäviä vesi- ja muitakin lintuja. Mukaan luettuna joutsenpariskunnan, joka on myöhäisen kevään vuoksi joutunut etsimään uuden lämpäreen pesälleen.

Tuusulanjoki, kuten sen lammetkin ovat savi- ja mutapohjaisia. Varsinkin keväisin vesi on sen mukaista. Kun julkaisin Facebookissa kuvia melontamatkastani, ei ystäväni Thaimaassa kommentoinut, että onpa mukavaa. Vaan: "Mun syntymäpitäjässä taitaa olla sitä luntakin pikkusen enemmän. Ei siellä kevätvedet kuitenkaan ole ruskeat. Noi Etelä-Suomen jokivedet on pikkusen savisempia kuin Karjalan hiekkamailla virtaavat, puhtaan kirkkaat joet." Toivon miehen ottavan ketun lailla suustaan happamat pihlajanmarjat ja viettämään silloin tällöin aikaa savi- ja mutakylvyissä virkistäviä juomia naukkaillen 😅.

Joskus elämäni tyhjänpäiväisyydessä ei hevin löydy kirjoittamisen aihetta. Vaikka aivan hyvin voi kirjoittaa ilman aihettakin. Tänään on sellainen päivä. Yritin aloittaa aamua positiivisesti ja menin Munallisten Marttakerhoon aamupuurolle. Sitä suuhun lusikoidessani sain kuulla vastapäätä istuneelta, joka ei taida koskaan olla vääässä, että oli portsarin vika, kun kansanedustajana toimiva, virkavapaalla oleva poliisi Vormanen osoitteli humalassa aamuyöstä Helsingin kadulla taskuaseellaan ihmisiä ampuen myös maahan. Oli lisäksi sitä mieltä, että tottakai ase oli mukana siksi, että sitä tarvittaessa käytetään.

Itse kasasin kamppeeni, hain ruokaa ja patterillisen alkoholitonta Lapin Kultaa sekä ajoin takaisin Jokilaaksoon parantamaan mieltäni ja puhumaan linnuille. Ymmärrän niiden terapeuttista otetta paremmin kuin mieleni pahoittanutta Vormasen fanittajaa.