Jesse huvihevonen ja Salla

Eilisessä blogissa kerroin uudesta hullutuksesta, sillä aion liittyä Pikku Hiawathan heimoon, joten hankin intiaanikanootin. Siinä yhteydessä mainitsin toisesta harrastuksestani, Jesse huvihevosesta, jonka pelastin aikoinaan makkaratehtaan portilta. Tein sen ja Roope-koiran kanssa monesti kesäisin syömämatkoja lähiniityille.

Jesse asui Puolimatkankoti Kalliomäen pihan erityisesti sitä varten tehdyssä hirsisessä tallissa kahden vapaan kanin ja joskus oman ja naapureiden kissojen kanssa. Niille olin tehnyt kulkuaukon Jessen ja ihmisten oven alakulmaan. Välillä kesäyönä hiivin ikkunasta katsomaan, kun valkoinen kani nukkui heinien päällä kirjaimellisesti Jessen kainalossa.

Jessellä oli monta loistavaa hevostyttöä, joista kaksi on jäänyt erityisesti mieleen. Toinen oli Mira ja toinen oli Salla, jotka molemmat asuvat monine muistoineen sydämessäni ikuisesti omissa huoneissaan. Sallalla oli useampikin syy vierailla ja olla välillä enemmänkin Kalliomäessä, joten kerran annoin hänelle kotini avaimen. Kun ihmisten elämät kuitenkin kiitävät omia polkujaan, lakkasi Kalliomäkikin olemasta entisenlainen. Siispä kerran silloin jo enemmän nuori nainen kuin iso tyttö oli palauttamassa kotini avainta. En ottanut, vaan sanoin kotini oven olevan sinulle aina auki.

Erityisesti muistan yhden sunnuntaiaamun, kun ratsastin hänen muutaman kilometrin päässä olevaan kotiinsa. Menin alaoven taakse piiloon ja soitin ovikelloa. Kun Salla avasi oven, näki hän unisilla silmillään vain Jessen. Luulen, että sitä ilmettä ei hänellä ole ollut koskaan toista kertaa. Eikä hevostakaan pyrkimässä sisään luhtitaloon. 

Vuodet ja vuosikymmenet vierivät ja Salla on pitänyt hyvää huolta eläinrakkaudestaan. Se on tuonut sydämeen lukemattoman määrän uusia ja vanhoja eläimiä. Päällimmäisenä taitavat olla Romanian katukoirat, joille hän järjestää parempaa tulevaisuutta väkensä ja keltaisen linkin takana olevan yhdistyksensä kanssa. Jokainen romanialainen, Suomesta kodin saanut katukoira on hiljainen protesti tarpeetonta rodunjalostusta kohtaan. Tämä kovasti arvostamani työ on vienyt Sallan muun muassa presidentinlinnaan Itsenäisyyspäivän juhliin. Kun hän kätteli Saulia ja Jenniä, ajattelin, että tämä nainen on ollut ja on ehkä vieläkin ystäväni. 

Kerran tai useamminkin Salla etsi henkilöitä, jotka olisivat tulleet mukaan noutamaan Romanian kauniista maasta kodittomia koiria, jotka ovat löytäneet ihmisperheen Suomesta. Minäkin otin yhteyttä ja ajattelin voivani jeesata. Salla vastasi sähköpostilla, että hienoa, otatko yhteyttä siihen ja siihen henkilöön? Tuli paha mieli, sillä olin ajatellut, että voin vaihtaa sanasen tai useammankin Sallan kanssa tai peräti halata. Mutta ehkä "Mauri oli työnsä tehnyt ja Mauri sai mennä". Silti yhä monesti aamuisin puhuessani kuvan kulkijakoira Mamadogille ja sen ainoalle jäljellä olevalle koiralapselle Thaimaassa, ajattelen Sallaa ja hänen tekemää työtä.