Presidentintekijät

Viime yönä Thaimaan aikaa sai Suomen pressanvaalien 1. kierros päätöksensä. Kun Nukkumatti lähti töppösineen puolenyön paikkeilla viemään unihiekkaa toisiin silmiin, seurasin ääntenlaskentaa vuoteessani hiljaa peiton alla, pimeässä älylaitteeni näytöltä. Morakotin tuhistessa vieressä jossakin unten kaukomailla. 

Vaikka maalijärjestyksessä ei yllätyksiä nähtykään, sisälsi tulos paljonkin pohdittavaa. Pekan kannalta hyvä uutinen on, että hän oli varsinaisen vaalipäivän äänestyksen valtakunnan ykkönen, vaikka ennakkoäänissä takkiin Alexanderilta tulikin.

Kansan syvien rivien mielipiteitä ja äänestyskäyttäytymistä on monesti vaikea tai  peräti mahdotonta ennakoida. Sitä saivat kolmannen kerran peräjälkeen maistaa demarit, jotka hylkäsivät Urpiaisensa. Keskusta vastaavasti masinoi Olli Rehnin taakse väkeä enemmän kuin on puolueen kannatus. Hieno saavutus.

Harkimokin sai pohdittavaa. Sillä vaikka nyt ei eduskuntavaaleja käytykään, kävi selväksi, että hänen johdolla ei Liike Nytistä tule koskaan merkittävää puoluetta.

Kansanliikkeen Anttolasta en osaa sanoa oikein muuta kuin, että sumensiko hetken kansansuosio harkintakyvyn tai miksi hän ylipäätään asettui ehdokkaaksi? Toisaalta ehkä Mika kampanjan avulla pyrkiikin jonnekin, josta en tiedä mitään.

Paavo Väyrysen kannatus ei riittänyt edes ehdokkaaksi. Joten ehkä hänenkin harkintakyvyssään olisi kalibroimisen tarvetta. Ellei sitten Presidentinlinna ole pakkomielle, josta kielii närkästys, kun hän ei saanut kutsua Saulin ja Jennin viimeisiin Itsenäisyyspäivän pirskeisiin.

Surullisin olen Sari Essayahin puolesta, joka mielestäni oli ainut inhimillien tekijä, jonka vuoksi hän olisi ollut valmis myös köyhän kansan presidentiksi. Ehkä ollakseen enemmän kuin pienpuolueen airut, on tunnustava kristillisyys Suomen politiikassa eräänlainen riippa. Toisaalta olimmehan kerran kansana vakavissamme tekemässä RKP:n Ellu Rehnistäkin presidenttiä.

Li Anderssonista huokuu jotain aitoa monesti kukkaan puhkeavan puhetulvan takaa. Luulen, ettei hän ole muiden tai muodon vuoksi mitään, vaan on enemmän aito vasemmistolainen kuin minä vihreä. 

Tämän päivän Suomen poliittisesssa kartassa on jotain yllättävää, vaikka jos jotkut, niin presidentivaalit ovat henkilövaalit. Niinkään yllättävää ei ole, että olemme ehkä jälleen saamassa kokoomustaustaisen presidentin. Yllättävää on, että Vihreiden ehdokas on kolmatta kertaa peräkkäin  kakkosena haastamassa.

Koska Suomen valtio ei kyennyt toimittamaan minulle äänestyslappuja, voin äänestää vain mielikuvissani. Joten tsemii Pekka, toivottavasti kolmas kerta toden sanoo. 

Toisenkin kierroksen kamppailusta tulee mielenkiintoinen ja jännittävä, sillä tuleva presidentti tarvitsee tielleen Rehniä ja Halla-ahoa äänestäneitä. Joku sanoikin kerran vähän alamittaisesti, mutta osuvasti koiran ja äänestäjän eroista. Koiraa pitää kusettaa joka päivä, mutta äänestäjää vain äänestyspäivänä 🤣🤣.