Alle 80 vuotta sitten iso osa suomalaisista uskoi tosissaan, että Suomi voisi kasvaa monta kertaa silloisia rajojaan suuremmaksi. Karjalan heimoveljet olivat tärkein neuvostoikeen alta pelastettava ryhmä, mutta enemmänkin haluttiin. Hurjimmissa haaveissa rajat piirrettiin lännessä Norjaan ja idässä Uralin vuoristoon.
- Kun alun perin tutustuin näihin suursuomalaisten puheisiin, ne tuntuivat hourupäiden käsittämättömiltä houreilta. Oli ihan mahdoton ymmärtää niitä ihmisiä, historiantutkija Jenni Kirves kertoo.
Eikä haluta vieläkään, mutta kummasti on ajatus vaan alkanut nostaa päätään ja netissä vilisee nyt outoja karttoja, kun Venäjä ei pysy kuosissaan. Ikään kuin olisi jäänyt kana kynittäväksi ja muutakin suuruuden hulluutta. Surullista, että haaskaa itärajan tuolta puolen näyttää olevan lähes eturintamassa kyttäämässä myös suomalaisia.
Isäni sodat käyneenä ei suostunut sota-ajoista juurikaan puhumaan, mutta jotkut puhuivat. Joidenkin mukaan osa rintamalla oli aidosti puolustamassa vain isänmaataan. He kokivat valtakunnan rajan ylitettyään olevansa vieraalla maalla ja tekevänsä väärin, vaikka Venäjä Suomeen hyökkäsikin. Mutta osa uskoi muun muassa Leningradin piirityksessä tekevänsä natsi-Saksan avulla ja kanssa Suur-Suomea.
Ehkä masentavinta ja isänmaallisuuttani nakertavaa on havaita, että emme ole kaikilta osin edelleenkään rauhaa rakastava kansa. Vaikka tilaa yhtenä Euroopan harvimmin asuttuna maana on taatusti jokaiselle riittämiin. Osa maata autioituu, kun väki pakkaa itsensä eteläiseen ruuhka-Suomeen. Joka tosin isossa maailmassa on harvaan asuttua sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti