Joulukalenteri

Joulukalenteri, jota myös adventtikalenteriksi kutsutaan, on saanut alkunsa Saksassa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Suomessa se yleistyi sotien jälkeen, syntymäni aikoihin. Luterilaista alkuperää oleva tapa on edelleen tarkoitettu joulun odotukseen ja pahviluukkujen takana oli ja on vieläkin joskus raamattuaiheisia kuvia.

Ennen joulua on neljä adventtisunnuntaita, joten joulu- ja adventtikalenteri ovat oikeastaan eri asioita. Voi olla, että näin on aikoinaan ollutkin, sillä adventti voi alkaa jo marraskuussa. Joulukalenterin ensimmäinen luukku on avattu kai aina joulukuun ensimmäinen päivä. 

Lapsesta lähtien minulla on monena vuonna ollut joulukalenteri, jossa ei varsinkaan 50-luvulla ollut luukkujen takana suklaata eikä muutakaan suun makeuttajaa. Vaan kuva, jonka paljastumista jännityksellä odotimme. Meitä oli kolme lasta enkä muista kuinka avausvuorot ratkottiin, mutta jouluaatto oli joka tapauksessa tavoitelluin kaiken kruununa. Silloin paljastui isoin kuva ja myöhempinä vuosina muotoon valettu suurin suklaa.

Viime vuonna tämän joulukuun tapaan odotin luukkuja Morakotin kanssa availlen aattoillan joulupukkia, joka ei koskaan tullut. Koska Phatthalungista löytyi vain hedelmämakeisilla täytetty kalenteri, teimme omat joulun aarrearkut, joissa oli molemmille 24 tinapaperilla päällystettyä, erilaista sulkaakolikkoa. Samasta syystä hankimme ja teimme sellaiset nytkin. 

Jostain muusta syystä sen sijaan olin nyt syönyt jo viime kuussa molempien rahat. Kalenterista emme silti luopuneet, sillä sadekauden keskelle sattui poutapäivä, joten ajoimme eilen PeeCeeX:llä noin kymmenen kilometrin päähän Lotuksen tavarataloon ja hankimme kuvan "hedelmäkumikalenterin".

Samalla reissulla ostin muovisen suppilonkin, sillä juomme myös sadevettä enkä ole erityisen kiinnostunut kuinka puhdasta tai muuten terveellistä se katolta muoviämpärin ja siitä tratin kautta kanisteriin loristuaan on.

Joulu näkyy Phatthalungissa jollakin tavalla, vaikkei farangeja näykään. Paitsi eilen näin yhden. Luulen kyllä, että ilman kaupallisuutta ristikansan Vapahtajan syntymä ja tärkein juhla ei näkyisi täällä kaupoissa tai katukuvassa millään tavalla.

Pitkin kuuta joulunajan muistot vuosien ja vuosikymmenten takaa tulvivat mieleeni kalenterin luukkuja availlessamme. Vaikka se on useille ilon juhlan aikaa, on se minulle melankoliaa täynnä. Jostain syystä jouluisin ajattelen kaikkea mitä olen ihmisineen ja tapahtumineen 70 vuoden aikana menettänyt. Joista jäljelle ovat vain muistot.

Kun olen availlut joulukalenterin luukkuja vanhempieni kuoltua yksin tai muiden rakkaitteni kanssa, teen sitä edelleen mielessäni myös äitini, isäni, pikkusiskoni ja -veljeni kanssa. Joskus kyyneleet tulevat muistojen myötä silmiini, jota en ole koskaan aiemmin kertonut kenellekään. Ehkä siksi koska ennen pelkäsin enemmän. Ettei kukaan ymmärrä ikävääni ja kaipuutani sinne jonnekin mitä ei ehkä ole olemassakaan.