Vajaa kaksi viikkoa ajoimme Malesian mantereen länsilaitaa eteläkärkeen, Singaporen saaren portille. Eilen lähdettiin takaisin, mutta vallan eri reittiä. Nyt kaksisataa kilometriä lähinnä itäänpäin ja oltiin yötä karttakuvan sinisessä pisteessä.
Se ei ole vielä Siaminlahtea vaan Etelä-Kiinan merta, jossa toteutin viimein yhden reissun haaveista, meressä uimisen. Kaikki muut uijat lapsesta aikuiseen ja naisesta mieheen uivat vaatteet päällä, joten itse kävelin puoleen väliin vastaan paikallisia tapoja ja uin paidatta, mutta pitkät housut jalassa. Huonomuististen Moottoripyöräilijöiden Kerhon tämän reissun kippari, sanoi paikallisen naisen nauraneen aivan kippurassa uimaan menoani veteen ja takaisin kuivalle maalle. Lisäsi vielä, että rannan kyltin luvanneen ilman paitaa uimisesta 10 000 paikallisen MYRin sakon. Epäselväksi itselleni jäi mikä oli totta ja mikä ei, sillä kukaan ei tullut sakkoa peräämään eikä nauravaa naistakaan näkynyt. Joka tapauksessa, nyt olen uinut Etelä-Kiinan meressä, jota ei ehkä kovin moni Pattayankaan suomalainen kävijä ole tehnyt. Eikä varsinkaan ajamalla moottoripyörällä mainitun meren rannalle.
Kun monissa Euroopan maissa ovat telttailijat pieni vähemmistö rajoittuen kai etupäässä reppureissaajien tapaisiin maailmanmatkaajiin, on tilanne täällä täysin toisin. Täällä ei matkailuajoneuvoja näy ja ainakin viikonloppuisin moni ranta on täyttynyt ihmisistä, jotka viettävät vapaa aikaansa teltoissa. Kun sitä katselin, tuntui se oikein mukavalta perheiden tavalta viettää aikaa yhdessä.
Joka tapauksessa eilen huitaistiin aamupäivällä osin rantateitä 200 kilometrin siivu ja oltiin majapaikassa jo ennen iltapäivää. Ei päästy vielä huoneisiinkaan, mutta uima-altaalle päästiin, joka on ollut yhtä harvinaista herkkua kuin uimarannatkin. Olosuhteiden osalta emme olekaan matkalla luksuksella hemmotelleet emmekä kyllä aina ruuankaan kanssa. Varsinkaan minä. Eilinen oli kyllä pohjanoteeraus, sillä en lähtenyt enää kaupungille ja hotellilla oli tarjota vain kuvan suuhunpantavat. Siinä oli päivällinen ja illalliseni, joista jätin toisen perunalastuputkilonkin sisällön tulevien päivien matkaevääksi. Aamulla kuulin matkaseurani olleen syömisen suhteen yhtä ohuilla aterioilla, 7-Elevenin voileipäkeksejä ja päälle peltirasiallinen sardiineja.
Kun olin kouluikäinen, piti minun olla suuna ja päänä jokapaikassa. Tänään viihdyn loistavasti itseni kanssa ja somemaailmassa. Kaikista tärkeintä minulle kuitenkin nykyisin on Morakot, jonka tiedän odottavan minua Phatthalungissa. On mukavaa kuin hän chattaillee aamun ja illan toivotukset sekä soittaakin videopuhelun silloin tällöin, vaikka emme kielimuurin vuoksi monimutkaisia voikaan puhua. Ehkä hän haluaa vain kuulla ääneni, nähdä kasvoni ja huoneeni ja kai vähän sitäkin olenko yksin 😊.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti