Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 24. marraskuuta 2023

Ketkä valvovat laillisuusvalvojia?

Eilen bongasin Iltalehdestä kuvankaappauksen mukaisen kannanoton, jonka ymmärsin, mutten kuitenkaan. Pääministerimme mukaan ei ole sopivaa, että ministerit arvostelevat julkisesti laillusuusvalvojiemme tekemisiä. Aikani asiaa pohdin ja tulin tulokseen, että Suomessa ei näköjään tarvita Thaimaan kuningashuonetta saavuttaakseen aseman, jossa voi yrittää tukkia muiden suita, eikä tekemisten julkinen arviointi ole suotavaa. Thaimaassa siitä voi heilua häkki, mutta ei kai Suomessa ministeriä sentään hevin linnaan mielipiteistään laiteta.

Vaikka pääministeri Orpo lieneekin pestinsä hoitanut yhtä hyvin kuin muutkin, on minua häirinnyt hänen naamioitu ylimielisyytensä. Että kansanedustajien valitsema ja presidentin nimeämä ministerikään ei saisi Orpon mukaan julkisuudessa sanoa jonkun määrätyn viranomaisen linjauksista kai mitään kriittistä. 

Mutta mitä tämä laillisuusvalvonta sitten on? Hallinnossa se tarkoittaa voimassa olevan oikeusjärjestyksen ja hyvän hallintotavan noudattamisen varmistamista viranomaisten toiminnassa ja päätöksenteossa. Laillisuusvalvonnan piiriin ei kuulu virkatoiminnan tarkoituksenmukaisuuden valvonta eikä siinä puututa hallinnollisen päätösvallan käyttöön yksittäisissä tapauksissa. Valvonnan sisältö ja määrä vaihtelevat eri hallinnonaloilla.

Hierarkkisessa valvonnassa hallintoelimet valvovat omaa toimintaansa. Tavallisin sisäisen valvonnan muoto on se, että esimiehet valvovat ja ohjaavat alaistensa virkatoimia. Koko viraston toiminnan valvonta kuuluu johtoelimelle. Useissa virastoissa johtavalla virkamiehellä on mahdollisuus ottaa päätettäväkseen alaisensa käsiteltävänä oleva asia. Ylempien viranomaisten alaisinaan oleviin toimielimiin kohdistamaa valvontaa nimitetään virka-astevalvonnaksi. Esimerkiksi ministeriö valvoo alaisinaan olevien hallintoelinten toimia ja kunnanhallitus kunnan virkakoneiston toimintaa.

Ei kommentteja: