Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 29. lokakuuta 2023

Lähtölaskenta Malesiaan jatkuu..

On ollut mukava seurata Rolfin tuloa videoiden välityksellä Roi Etistä Phatthalungiin Arkista elämää Thaimaassa -ryhmän sivuilta. Viime yön mies vietti Cha Amissa, joten tälle päivälle lienee vain lyhyt siirtymä Hua Hiniin.

Sähköisten karttalehtienkin sivuilla olen elänyt matkassa mukana, joka sekin on ollut oikein mukavaa. Rollella on Hua Hinista suunnilleen sama matka Morakotin ja vähän minunkin kotiin, kun itselläni oli aikoinaan samalla Harrikalla Pattayan Jomtienin kaupunginosasta Kambodžan pääkaupunki Phnom Penhiin. 

Maa on moottoripyörällä ajamistani maista liikennetottumuksineen ylivomaisesti vaarallisin. Jos ei ollut koko ajan valmis siirtymään pientareelle, hengenlähtö tai vakava loukkaantuminen oli lähes varmaa. Rekat ohittelivat moottoripyörien tullessa vastaan kuin niitä ei olisi olemassakaan. Oli surullista katsoa nokkakolarissa liiskaantunutta pyörää ja sen kuljettajaa.

Aasian liikenne on ylipäätään maailman vaarallisimpien joukossa, jossa ei aina onnettomuuksilta välty, vaikka olisi varovainen eikä tekisi mitään ajovirhettä. 

Elävänä on mieleen jäänyt ollessani Sukhumvit Roadilla pysähtyneenä liikennevaloihin, kun yht'äkkiä takana tömähti. Honda Phantomin poksikin lensi perääni ajaneen iäkkään naiskuljettajan ja hänen pyörönsä viereen asfaltille.

Somemaailma on pullollaan kaikkitietävien neuvoja eri tilanteisiin: "Tee niin ja niin tai niin sekä näin." Olin etukäteen päättänyt, jos vastaavaa tulee liikenteessä omalle kohdalle, mahdollisuuksien mukaan en tee toviin mitään, vaan ainoastaan katselen. Niin toimin nytkin. Seurasin, kun nainen hinasi itsensä sekä pyöränsä pystyyn todeten sen säilyneen ajokuntoisena. Sen jälkeen hän puikkelehti autojen välissä keräten sinne tänne pyörineitä appelsiineja ja muita ostoksiaan. Viimein ehkä ikäiseni, mummoiän kynnyksellä oleva kuljettaja sai tavaransa pusseihin ja pyöränsä käyntiin. Jonka jälkeen hän meni menojaan eikä koko aikana edes vilkaissut minua.

Ei kommentteja: