Hyviä hetkiä...

Olen varsin pitkään pyrkinyt sisällyttämään päiviini tuokion, jolloin en tuijota ainoastaan omaan napaani. Aika usein se on ollut joku vastuullinen, hyvää tarkoittava pieni teko.

Pyrin esimerkiksi nostamaan vähintään roskan päivittäin ja kiikuttamaan sen niille tarkoitettuun astiaan. Viimeiseen menikin peräti kolmen päivän "hyvän tekemiseen" varaamani aika. Juutuin nimittäin Urkan uimalammmella nurmikolle särjettyyn pulloon. Ensimmäisen päivän tuokio karahti kiville, kun paikalle ilmestynyt terhakka punatukkainen pahoitti mieleni elämöimällä, kun olin ajanut rannalle autollani. Tuohduin ja ajattelin, että pidä sitten sirpaleesi.

Yö kuitenkin rauhoitti ja palasin seuraavana aamuna vahingontekopaikalle, sillä olin varma, että kuljetan Vanha rouva Avensiksessa kukkalapiota. Sitä tarvitsin, sillä joku oli survonut mainitun pullon maan sisään kaula edelle, jonka jälkeen rikkonut sen. Lasinpalojen kaivamiseen 20 sentin syvyydeltä en ryhtynyt paljain käsin.

Mutta työvälineeni oli kadonnut, joten projekti siirtyi taas päivällä hankkiakseni kuokan tai jotain. Eilen sain viimein homman Morakotin kanssa tehtyä, josta tulikin hyvä mieli. Ympäriltäni katselin näkyisikö polkupyöräilevää, liehuvaa liekinvartta, jotta hänellekin selviäisi miksi rannalla ajelen. Ei näkynyt, joten se siitä tällä erää.

Joskus hyvä tai ainakin sitä tarkoittava tekoni on vain pysähdys tuokioksi yksinäiseltä vaikuttavan ihmisen luo rupattelemaan. Lähes aina sekin tuottaa hyvän hetken, jota kukaan ei voi ottaa enää sen jälkeen kummaltakaan pois.

Mutta niin ei käy aina. Toissapäivänä pysähdyin nimittäin samalla uimalammella aikuisenikäisen naisen luokse, joka kykki tai nyppi jotain yksinään rannalla. Kysäisin hymyssä suin ystävällisesti, aamuauringon noustessa, että "huomenta, mitä sinä teen?" Hän mulkaisi minua vihaisesti ja tokaisi, että "mitä se sulle kuuluu!" Ei kuulunutkaan. Aina ei metsä vastaa miten sinne huudan, joten se siitäkin 🤣.

Joskus joku taho tekee tai yrittää tehdä hyvää tavalla, joka nostaa karvani pystyyn. Siinä onnistui Unisef. Kuvankaappauksen kampanjalla se kerjää ihmisiltä omaisuutta. Etten kirjoittaisi puuta heinää, tilasin heidän markkinoimansa testamenttioppaan, joka ei ollut aivan mitä kampanja lupasi. Vaan se oli, että jos haluat testamentata varojasi nimenomaan heille, niin he neuvovat kirjallisesti ja myös livenä miten se tehdään.

Minusta tuntui pahalta, vaikka aktiivisena somen käyttäjänä olenkin monenlaisiin onnenonkijoihin tottunut. Käsitin heidän kampanjansa niin, että Unisef, joka ei ole koskaan ollut kiinnostunt minusta nyt eikä kuoltuanikaan, on sen sijaan kiinnostunut saamaan vaatimattomat varani tai osan niistä, kun vaellukseni on päättynyt.

Kun opas oli saapunut, parin päivän päästä he vielä soittivat tarjoten juristin apua, jos testamenttaisin heille omaisuuttani. Sen sijaan he eivät lainkaan tuntuneet ymmärtävän mikä minua heidän kerjuukampanjassaan hiersi.