Hyrylän seudun uimapaikkoja ja -tapojani, osa 3

Kuten eilen kerroin, siirryin hiekkalammilta muistelemasta ja aamun pulahteluista maakuntajärvelle samoissa merkeissä. Tuusulanjärvi onkin nykyisin kelpo uimapaikka monine mahdolisuuksineen, joista olen kokenut vain osan. Kesäinen sinileväkin tuo puuhaan omat mausteensa ja rajoitteensa. Niistä en lapsena kuullut edes puhuttavan. Ehkä levät ovatkin enemmän nykyaikojen ilmiö.

Tuusulanjärvellä on yhteiskunnan omistamia tai hallinnassa olevia rantoja Järvenpään ja Tuusulan puolella. Uimiseen ja muutenkin rannalla viihtymiseen on naapurikaupunki panostanut enemmän Rantapuistoineen ja Vanhankylänniemineen. Mutta kyllä Tuusulassakin on monia mahdollusuuksia, sillä jokamiehen oikeudella uiminen on sallittua myös muiden rannoilla. Vesialueen käytöstä ei kuitenkaan saa aiheutua omistajalle tai haltijalle vähäistä suurempaa haittaa.

Yksi oiva esimerkki on kunnan omistama Anttilanranta, jonka vieressä lienee taloyhtiön ranta. Sieltä otin oheisen kuvan ja siellä eilen aamu-uin hieman kuuden jälkeen. Oli hiljaista ja mukavaa auringon noustessa vastarannan takaa. Vain varikset elämöivät puissa, sillä olin ehkä rikkonut heidän kotirauhaansa. Vieressä oleva venevalkamakin veneineen odotti vaitonaisena käyttäjiään. 

Kun olin lapsi, kävin joskus uimassa vahempieni kanssa Krapin rannassa, jonne varmasti jokamiehen oikeudella voi mennä edelleen, vaikkei olisi talon tai rantasaunan asiakaskaan. Isän en muista uineen koskaan, vaikka hän väittikin osaavansa. Hän väitti myös voivansa halutessaan kävellä järven pohjaa myöten vastarannalle. Ei hän koskaan halunnut 🤣.

Krapin naapurissa oli Tuuskoto, jossa äitini vietti viimeiset vuotensa. Sen paras ja hoidetuin ranta taitaa nykyisin olla tarkoitettu eläimille tai ainakin koirille. Siellä silti joskus lapset ja minä uimme silloin tällöin edelleen.

Usein olen syvä kiitollisuus rinnassa ajatellut äitini omahoitajaa, joka sai huoneeseensa linnoittautuneen asukkaan muiden joukkoon. Tämä oiva työntekijä oli lukenut hoitohistoriasta Annikin olleen aikoinaan innokas tupakoitsija. Tapa jäi verisuonen katkettua päästä. Hoitaja kuitenkin istutti paheen takaisin, minkä jälkeen hän kielsi huoneessa polttamisen. Siitä eteenpäin mutsini istui muiden joukossa usein aamusta iltaan tupakoiden ja höpötellen juttujaan. Saipa hän äitini uloskin lupaamalla tarjota viereisessä Krapihovissa konjakin. Voi, kuinka arvokkaita nämä muistot minulle ovatkaan.