Aika monta blogia

Tämä on 4207:s päiväkirjanomainen blogikirjoitus. Niistä ehkä kolmasosa on Päiviksen ja yhtä lukuunottamatta loput omiani. Se yksi on kaverini kaima Kuitusen, joka lupaili kirjoitella silloin tällöin. Jorman silloin tällöin on harvansorttista, sillä toista kirjoitusta olen odotellut varmasti useamman vuoden. Ehkä joskus sen saamme lukea.

Itselläni menee keskimäärin kaksi, kolme tuntia ajatuksineen, kirjoittamisineen ja korjauksineen yhteen blogiin. Olen kaikkiaan käyttänyt tähän aikaa varmasti 10 000 tuntia. Kun jaan sen vuorokauden tuntimäärällä, selviää, että harrastukseni parissa on kulunut aikaa yli vuosi, jos olisin kirjoittanut koko ajan yötä päivää.

Mielestäni se on paljon eikä ajankuluista huonoin, vaikkei siitä fyysisen kunnon hoitajaksi olekaan. Henkisesti kirjoittaminen ja kaikki siihen liityyvä on antanut sitäkin enemmän. Kirjoittaminen on myös hyvää aivojen kuntoutusta somessa sanailun, kuvaristikoiden, sudokun, shakin, lukemisen ja sen sellaisen ohessa.

Välillä tulee kirjoittaessa toistettua itseään ja kaluttua jo kerran, pari pureskeltua luuta tietoisesti tai tiedostamatta. Luulen kyllä, että itseni lisäksi kukaan muu ei ole lukenut jokaista blogiani, vaikka vakituisia lukijoitakin on. Joten ehkä niitäkään, jotka lukevat itseni toistamista ei juuri ole. 

Joskus aiheen keksiminen on työn takana ja joskus ei. Lisänyanssi tulee, että kirjoitan ensisijaisesti itselleni, joten mukana pitää olla tunne. Ikävä, rakkaus, viha, sympatia, kiukku, yksinäisyys, milloin mikäkin. Pääasia on, että tuntuu. Joskus olen tunteineni niin syvällä tai raivoa täynnä, etten voi julkaista kirjoittamaani kuin käymällä sen uudelleen läpi ensin monta kertaa. Muuten olisin vastaamassa sanomisistani oikeudessa. Lähellä sekin on ollut silti. 

Näin käy harvoin tai ei ollekaan, kun kyseessä on työikäisten toistensa huono kohtelu. Ajattelen silloin, että enemmän tai vähemmän, mutta ansaittua kuitenkin. Tölvimisen tai kaltoin kohdellun ollessa lapsi, vanhus tai eläin saa minut joskus raivon valtaan. En edes kirjoita mitä tiedän voivani silloin ääriolosuhteissa tehdä.

Kirjoittaminen ja sen myötä itseni jakaminen tutuille ja tuntemattomille, on ollut avioeroni jälkeen päivieni tärkeä ja itselleni paljon antava sisältö. Eniten minulle ovat kuitenkin antaneet puolisoni. Milloin tahansa vaihtaisinkin kirjoittamisen kelpo parisuhteeseen. Mutta pärjätä yhtä aikaa saman katon alla rakkaan ja itseni kanssa, on ollut minulle ylivoimaista. Se on alati surullista ja elämäni suurin epäonnistuminen.