Elämäni uimapaikkoja, osa 1

Eilen sanoin kirjoittavani tänään missä kaikkialla olen Hyrylän lähiympäristössä käynyt luonnonvedessä 70 vuoden aikana uimassa vähintään käsipohjaa. Niitähän on ollutkin aika tavalla. Aloitetetaan "käsipohjasta", joka vaati vettä vain muutaman kymmenen senttiä.

Perä-Hyrylän kotitieni sai aikanaan nimet Korpintie ja -kuja. Kun niitä jatkoi kohti Pähkinämäentietä, tie päättyi ja jatkui polkuna sekä viljapeltona, mikä on nykyisin täynnä ihmisten koteja. Metsäpolun varrella, ennen nykyistä Jätintietä oli koivikon keskellä matala suolampi, jossa uimme tai oikeastaan polskimme ja talvisin luistelimme.

Samantapainen, ehkä ihmisten tekemä oli peltojen keskellä Amer-Tupakan takana, Tyllilän ja Savolaisen rajamailla. Nykyisen Pirilän Kukkatalon paikalla ollut lampi oli liian syvä ja savinen käsipohjauintia varten, mutta kyllä me sielläkin veden kanssa lotrasimme.

Uimataidottomien lasten ehdoton paikka oli Hyrylän Sementtivalimon takana Erik Winqvistin hiekkakuoppa, josta oli ehkä rouhaistu hiekkaa ripauksen alle pohjaveden pinnan. Kirkasta vettä kertyi hiekkapohjalle puolen metrin molemmin puolin. Sora-alue ilman vettä on edelleen käytössä ja luulen sitä isännöivän nykyisin entinen koulukaverini Kai Winqvist sekä Jani.

Heidän omakotitalonsa pihan läpi poljettiin fillareilla huimaa vauhtia, kun ketään ei näkynyt ulkona. Uimaan lähellä olleille Lemmelän ja Valon hiekkakuopille, joista oli rouhaistu hiekkaa vähän enemmän pohjaveden alapuolelta. Uimiseen sopivia vesialtaita oli kolme, osa Valon ja osa Lemmelän suvun mailla. Olipa siellä Lemmelöiden saunakin. Sen vastarannalla olen oppinut uimaan ja pelastanut myöhemmin viereisestä lammesta kaverini hukkumasta. Neljäskin allas alueella oli, jossa kukaan ei uinut. Eivät kalatkaan, sillä reunalla oli kunnan käytännössä hoitamaton kaatopaikka.

Nykyisin Tuusulan Urheilukeskuksen kolme lampea on pienennetty ja yhdistetty yhdeksi, jossa viihtyvät kalatkin. Joskus sekin on kylläkin aikansa uimakelvoton, kun jotkut heittävät yöaikaan bajamaja-käymälän veteen. Ilman pyttyäkö vai sen kanssa, sitä en tiedä. 

Soranottamoille tehdyistä uimapaikoista on Hyrylän tienoilla säilynyt toinenkin. Häklin monttu, jossa on myös hyppytorni. Sen parkkialue täyttyy joskus roskista ja hylätyistä autoistakin. Pääosin uimarannat pysyvät siisteinä, joka on suurelta osin kunnan ansiota. Luulen Häklin olevan seudun ainoita uimarantoja, jossa on ainakin osin jonkinlainen valvonta. Onhan siellä ollut kesäkioskikin.

Ylivoimaisesti puhtain vesi oli Vanha Hämeentien varrella Orikorven hiekkakuopalla. Moni ei sen olemassa olosta edes tiennyt. Nykyisin se on täytetty hiekalla, kuten on käynyt Vanha Tuusulantien varressa olleelle, kuvan sorakuopallekin. Joku muistaa sen Ruduksen, joku Partekin ja joku Stockmannin monttuna. Vuosikymmeniä se palveli ilman isoja ongelmia oivana uimapaikkana, jota pitivät siistinä käyttäjät ja ympäristön asukkaat. Sitten ehkä virka- tai luottamushenkilö jollakin paikalla oivalsi sen olevan uhka kunnan vedenottamolle ja vesiallas täytettiin hiekalla. Eilen kävin siellä, kuten joka vuosi. Enää ei ollut puomi kiinni ja betonipaadetkin oli siirretty sivuun. Vettä oli parikymmentä senttiä. Näin on sateella ja joka kevät, sanoivat koirien ulkoiluttajat.

Enduropyörät ja mopot ajoivat pitkin rinteitä ja veden yli. Haastattelin myös naapureita, jotka sanoivat kunnan tai vesilaitoksen omistuksessa olevan alueen olevan huonommalla hoidolla kuin koskaan. Heidän mukaan sinne tuodaan jopa jätekuormia ja romuautoja. En tiedä kuinka loppuun päättäjät ovat täytön jälkeisen ajan miettineet, mutta maallikkona ajattelen, että lopputulos ei ole hyvä.