Väärien valintojen asiantuntija * 361

Koska vuoden kestävän kirjaprojektini ajankohtaan sattuvat myös hyvin poikkeukselliset olympialaiset, viivähdän tuokion niissäkin. Erilaiset ne ovat siksi, että koskaan aiemmin kisoja ei ole siirretty seuraavaan vuoteen eikä ole urheiltu tyhjille katsomoille. Tämän on saanut aikaan Covid-19 virus.

Sen sijaan kisat on peruttu ehkä kolme kertaa, joista Suomikin on saanut osansa. Helsingin kisat vuonna 1952 piti järjestää vuonna 1940 alunperin Tokiossa, mutta Japanin ja Kiinan sodan vuoksi kisat siirrettiin Helsinkiin. Mutta sekään ei onnistunut sotien vuoksi, joten kisat peruttiin. Äänestyskin oli mielenkiintoinen, sillä lopulta vuoden 1940 kisoja hakeneista 11 maasta jäljellä oli kaksi kaupunkia, Helsinki ja Tokio. Paikan päällä annetuista äänistä pitemmän korren vei Helsinki, mutta Japani sai kaikki postiäänet. Joten kun Helsinki sai kisat uudelleen, stadionimme ei ollut enää juuri rakennettu, vaan se oli valmistunut yli kymmenen vuotta aiemmin. 

Yksi hieno asia olympialaisissa on, että jokaisella Kansainvälisen olympiakomitean jäsenmaalla on oikeus lähettää kesäkisoihin yksi yleisurheilija ja yksi uintiurheilija, vaikka kilpailija ei olisikaan selvittänyt karsintarajoja. Yksi nyt oikeutta käyttäneistä maista on pieni, demokraattinen valtio, Nauru, jossa asuu maailman lihavin kansa. Toinenkin erityispiirre on tiedossa. Kolmasosa aikuisista sairastaa siellä diabetesta. Vaikka Naurun tasavaltaa 100 metrin juoksun karsinnoissa edustaneen Jonah Harrisin aika 11,01 ei tällä kertaa riittänyt jatkopaikkaan, naurulainen oli starttinsa jälkeen yhtä hymyä Tokion Olympiastadionin haastattelukäytävällä. Talvikisojen osallistumisen mahdollisuutta Nauru ei ole käyttänyt. 

Kun seuraan kisoja ja joitakin suomalaisurheiljoita, ajattelen joskus, että ovatkohan he hakeneet motivaatiota Naurusaarilta, kun tärkein tavoite näyttää olevan vain päästä kisoihin. Sen ansiosta he kokevat haastatteluissa onnistuneensa, on tulos ja sijoitus mikä tahansa. Ehkä olen armoton, kun ajattelen kisakatsomossani onnistumista olevan ainoastaan silloin, kun urheilija saa mitalin tai tekee kauden parhaan tuloksen. Jos tärkeintä on osallistuminen, on hän kuin kansanedustaja, joka ei ole asettanut muita tavoitteita kuin pääsyn Arkadianmäelle. Oikeuden kritiikkiin ostan sillä, että osin molempien ryhmien ruokapöytä katetaan minunkin verorahoillani.