Väärien valintojen asiantuntija * 357

Edelleen yksi elämäni surullisimmista päivistä on avioeroni Päivistä. Eikä se iloksi muutu, kun korviini tarttuu selkäni takana toisten pohtimia eromme syitä. Heille ei riitä kertomani, vaan he rakentavat omat tarinansa, jotka loukkaavatkin. Ehkä kirjoitan näistä joskus blogissani kirjani ulkopuolella. 

Onkin paljon ihmisiä, jotka eivät toisille puhu elämänsä varsinkaan vastamäistä. Sen sijaan he levittävät ikäviä tarinoita muista. En löydä itseäni tästä joukosta, vaan olen iäti jakanut polkujani tutuille ja tuntemattomilla. Olen huomannut, että juuri niillä asioilla, jotka toiset olettavat olevan salattuja, he haluavat satuttaa. Niissä supi supi jutuissa tahdon oman versioni kulkevan mukana. Siksikin puhun ja siksikin kirjoitan.

Tähänastisen elämäni suurimpaa surua olen purkanut monesti ja monella tavalla kauniina sekä murheen päivinäkin. Sillä vaikka jokaisen synkän pilven takana on uusi synkkä pilvi, mahtuu väliin myös pilvipoutaa ja aurinkoa. Olen saanut elämäni entistä käytetympänä ja entistä rosoisenpana takaisin. Siitä kaikesta pidän ja pidän kiinni kynsin hampain, kunnes Big Boss viheltää maallisen pelini osaltani poikki.

Päivis oli suuri rakkauteni eikä minulla ole harmainta aavistusta mikä tappoi, jos tappoi, pienen, harmaan hiireni rakkauden, ehkä osin minunkin. Ehkä en saa koskaan tietääkään. Vaikka usein sanoin "päivien" päästä kuulen viimein totuuden, siihen pakettiin ei kaipaamani totuus kuulunut. Ehkä olin liian pieni, jolla oli liian suuret kulmikkuudet. Silti ei ole totta, että yksikään rakkauteni olisi kuollut koskaan kokonaan, vaikka aikansa on niin välillä tuntunutkin. 

Ehkä Päivini kasvoi pieneen elämääni liian suureksi ja itsenäiseksi. Ehkä hän oli sitä koko ajan, mutten vaan huomannut. Ehkä en osannut tehdä enää riittävästi oikein tai ehkä en osannut koskaan. Tai ehkä vaan en osaa elää yhteistä elämää niin hyvin, että se riittäisi tai siihen mahtuisivat molemmat.

Edelleen kuitenkin elän, siis olen ja kerään elämäni palasia yhä uudelleen talteen. Ehkä en halua elää yksin, ehkä haluan, kuka sen tietäisi. Itse valitun yksinäisyyden mukana tuli kuitenkin iso kasa sellaista yksinäisyyttä, jonka jakaisin jollakin tavalla jonkun kanssa. Ehkä jossain on kasvanut uusi tai uudistunut, vanha, vähän turvatonkin, yksinäinen hiiri, joka haluaa kulkea, ei vikojani etsien, vaan rinnallani rakastaen. Vaikka olisin isovatsainen, kalju rotta.