Väärien valintojen asiantuntija * 344

Taisin kertoa aiemmin, että kirjaa kirjoittaessani luin Barak Obaman teoksen Luvattu maa ja toivoin löytäväni tuhatsivuisesta järkäleestä jotain itselleni elämänohjeeksi. Kuten löysinkin. Ennen ajattelin vankkumattomasti siten, että demokratiaa parempi vaihtoehto on hyvä diktaattori, jos valta ei mädännytä. Ehkä olen vähän samaa mieltä edelleen, vaikka kirja tekikin minusta demoktatian kannattajan. Yhdysvaltain entisen presidentin mukaan meidän ei tarvitse juurikaan sotia, jos kansojen välillä säilyy hyvä vuoropuhelu. Uskon tämän ja suhtaudunkin nyt kaiken maailman kansojen välisten kuppikuntien ja kissanristiäisten merkityksiin aivan uudella tavalla. Tiedän kokemuksesta senkin, että elämme huonon tai peräti väärän päätöksen kanssa paremmin, jos voimme kokea olleemme tekemässä sitä esimerkiksi valitsemalla sen tekijät.

Diktaattori vastaavasti on kuin minä viisitoistavuotiaana. Vain he olivat oikeassa, jotka olivat kanssani samaa mieltä. On ollut pitkä matka ymmärtää, että joku voi olla hyvinkin eri mieltä, mutta silti olemme molemmat oikeassa. Oli vaikeaa oppia elämään enemmistöpäätösten kanssa, jos oli asiasta eri mieltä, sillä myös enemmistö voi olla väärässä. Pitää yrittää hyväksyä, että sekin on osa demokratian hinnasta. 

Mutta kuinka me Suomessa voimme vaikuttaa asioihin? Kotikunnassani Tuusulassa ylintä valtaa käyttää kuntalaisten valitsema  kunnanvaltuusto. Vastaavasti se valitsee kunnanhallituksen ja eri lautakuntien jäsenet, jotka lähes poikkeuksetta olivat vähintään ehdolla valtuutetuiksi. Koska Tuusulassa on käytössä pormestarimalli, ei meillä ole kunnanjohtajaa, vaan pormestari ja kaksi apulaispormestaria. Heidätkin valtuusto valitsee, mutta heidän on oltava kuntalaisten valitsemia valtuutettuja. Koska kunnanhallituksen pöydän ympärillä on usein lähes kaikista poliittisista ryhmistä edustajansa, ei synny helposti eduskunnan lailla oppositiossa räksyttävää, merkittävää joukkoa.

Samantapaisesti hoidetaan kuitenkin valtakunnan asioita. Kansa valitsee Arkadianmäelle 200 kansanedustajaa, jotka valitsevat hallituksen eli valtioneuvoston. Paikkaa tämän pöydän ympärille ei takaa kelvollinenkaan vaalimenestys, jos sen on hankkinut tarpeeksi monen mielestä liian erilaisilla ajatuksilla. Sitä sai Suomessa maistaa viime eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset, jotka joutuivat jäämään oppositioon pulskistumaan.

Edustuksellisen demokratian toinen, ehkä ongelmakin on, että sekin on harvainvaltaa, jota käyttää kussakin puoluessa monesti vain muutama henkilö. Aivan liian monelle luottamushenkilölle on liian tärkeää ja itsetarkoituskin olla valtuutettu tai kansanedustaja. Riittää, kun saa kulkea oman kylänsä raitilla nyökytellen sinne tänne, että "öhom, olen merkittävä päättäjä". Näin ei oikeasti ole, vaan he ovat ryhmänsä marionettaja, jotka myötäilevät tarvittaessa lähes mitä tahansa päästäkseen uudelleen ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa. Politiikassa ei olekaan vierasta uhkailla ehdokkaaksi pääsemisellä. Sitä sai neljä vuotta sitten maistaa kaksi ehdokasta, jotka puolue pudotti ehdokaslistaltaan kalkkiviivoilla. Kokoomus maksoi siitä menettämällä silloin suurimman ryhmän aseman Tuusulassa.