Väärien valintojen asiantuntija * 232

Taidanpa viivähtää tovin moottoripyöräilyssä, sillä se on hieno harrastus. Ensimmäisen moottoripyörän varastimme. Joku oli jättänyt sen läheisen, Every Salmisen varaston seinään nojaamaan takarengas tyhjänä. Veimme Csepel-merkkisen pyörän läheiselle hiekkakuopalle, jossa ajelimme sillä vuorotellen viikkotolkulla. Kukaan ei koskaan kysellyt anastuksemme perään. Ehkä olimme vain yksi lenkki varkaiden ketjussa. 

Olen kuulunut useampaankin moottoripyöräkerhoon ja kulkenut niiden liivit päällä. Ainakin kahdet liivit on minulta varastettu. Varastamista muutenkaan en hyväksy, vaikka tiedän, että itsenikin kohdalla joku ainutlaatuinen tilaisuus voisi tehdä minusta varkaan uudelleen. Kerran ajattelin, että raamatun varastamisen voisin hyväksyä, sillä tuumasin sen menevän silloin hyvään tarpeeseen ja tarkoitukseen. Kunnes muistin, että raamatun ohuihin sivuihin kääritään linnassa sätkiä.

Gospel Ridersin liivit päällä olen käynyt sellaistenkin kerhojen tiloissa, jotka ovat aiheestakin huonomaineisia. Ensimmäisen kerran, olisikohan ollut Ruotsissa, olin menossa vieraan kerhon ovesta liivit päällä. Minut pysäytti vaatekaapin kokoinen, tatuoitu mies kysyen, että mihin luulet meneväsi. Käänsin selkämykseni ja vastasin, että sisään, sillä me emme tuomitse ketään. Sen tehtävän olemme jättäneet yläkerran Bossille. Olin tervetullut ja tämä oiva selitykseni käveli vastaan useammankin kerran myöhemmin. 

Samalla perustelulla olin kerran Jenkkilässäkin Helvetin enkeleiden vieraana. Siellä ajoin myös ensi kerran paikallisen hemmon Harrikkaa. Yhdysvaltalaisen veljeskerhon tilat olivat Vallilassa, jonka edustalle yöllisillä lenkeilläni osaomistuskoira Niilon kanssa pysähdyin joskus tarinoimaan jengiläisten kanssa.

Kerran Niilolla oli hiljaisella kadulla kulkiessamne kova jano, mutta väkeä ei ollutkaan ulkona tupakoimassa. Valot kuitenkin näkyivät oven alta, joten ryskytin aikani. Kunnes joku kurkkasi raosta kuka mahtaa olla metelin aiheuttaja. Sanoin, että te olette Niiloa lääppineet ja silitelleet niin monesti, että nyt se tarvitsisi juomavettä. Niin me menimme kutsuttuina sisään. Niilo istui baaritiskillä liivimiesten ja -naisten välissä vettä litkien omasta tuopistaan. Moni ikuisti tilanteen älylaitteisiinsa, mutten minä. Käsitin, että voi tulla korville, jos alan ulkopuolisena kuvaamaan heidän tilojaan.