Väärien valintojen asiantuntija * 230

Viime elokuussa aloitin tämän, vuoden kestävän kirjoitusprojektini, jonka tarkoitus on tuottaa nettiversion lisäksi paperinen kirja. Silloin ajattelin kertovani vain ja ainoastaan itselleni tapahtuneesta. Näin olen paljon tehnytkin.

Ensi kuussa on taipaleesta takana kaksi kolmaosaa, joka on muuttanut myös kirjoittamisen sisältöä. Matka minuuteen ja eletyn uudelleen eläminen on laittanut pohtimaan monia asioita toisella tavalla. Ehkä olen löytänyt uusia ikkunoitakin, joista olen kurkkinut mennyttä, tätä päivää, mutta myös tulevaisuutta. Olenkin huomannut pohtivani yhä enemmän miksi olen mitäkin tehnyt ja teen, miten sen kaiken teen ja kuinka suhtaudun sydämeni läpi kuljetettuna tähän kaikkeen.

Miksi poikani Marko suhtautuu minuun kuten suhtautuu? Tai miksi jonkun ventovieraan junavaunu putoaa kiskoilta hänen pohtiessa kymmenentuhannen kilometrin päässä olevaa, muutaman kuukauden ikäistä, ventovierasta poikaa, jota häntäkin aion rakastaa ja myös rakastan? Ehkä vaununsa kanssa raiteilta pudonneella on jotain samaa kuin rottinkikepillä koiria hakkaavalla lenkkeilijälläkin.

Olemattoman itsetuntoni avulla ja kautta löytämäni "my way" on minulle hyvin mieleinen sekä rakas. Taipaleessani on paljon samaa kuin kotonani, myllynkiven päällä kasvavissa Jerikon ruusuissa. Jotka ovat näennäisen kuolleita ilman vettä, mutta pysyvät silti kuukausia elossa. Ne ovat kuin Suomen luonto talvella, lumivaipan alla. Kun ruusuni kivipöydällä saavat vettä tai aurinko sulattaa lumen, heräävät kasvit eloon. Niin minäkin teen ja ammennan elivoimaani siitä, että olen olemassa.

Kesä tulee ja uskon jälleen kerran olevani siinä kaikessa mukana. Ensimmäiset vesilinnut ovat saapuneet nauttimaan jään alta paljastuneen Tuusulanjoen vedestä. Eikä aikaakaan, kun ilmaan ilmestyy lisää hyönteisiä ja sen myötä niitä ruuakseen pyydystävät pikkulinnut. Kohta ilmestyvät kimalaiset ja läheisen metsäniityn mehiläiset, jotka tulevat kysymään Pentti Oskari Kankaan Seitsemän seinähullun veljeksen laulun sanoin: "Onko sinulla hunajaa? Jos on mettä hepussa, niin hunajaa on repussa."

Mutta tiedän, että asiat voisivat olla toisinkin. On monia, jotka ovat kadottaneet elämänhalunsa ja lähteneet sinne jonnekin ehkä aiemmin kuin heille varattujen päivien määrä tuli täyteen. Tämänkin kanssa olen vääräuskoinen feikkifariseusten mielestä. Sillä en usko, että päivänsä päättäneiden osana on iankaikkinen kadotus. Vaan uskon, että joskus vielä ollaan jossain muodossa yhdessä. Saman pöydän ääressä siellä jossakin on myös Juudas Iskariot ja siskoni Irmeli. Sillä he olivat ja ovat tasavertaisesti laillani osa suurta suunnitelmaa ja ikuisuutta.