Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 17. syyskuuta 2020

Väärien valintojen asiantuntija * 42

Siinä sitten tuumattiin. Keväisessä metsässä, että mikä avuksi. Lankinen kaljapullo suussa ja anastuksen kohteeksi joutunut mies kannon nokassa.

Oli neuvoteltava ja tarjosin apuani: "Kun sinulla monien taitojesi joukossa ei liene koirien kielellä puhumisen armolahjaa, niin teen Moonlightin puolesta sovintoehdotuksen. Matkassasi näyttää kaljakassin kupeessa olevan paahtokylkipussikin. Joten puraise lihat yhden kylkiluun ympäriltä ja tarjoa luuta Lankiselle sovinnon eleenä ja vaihtokauppana." Sen ilmeestä näin heti ehdotuksen olevan loistavan ja sopivan hänelle. Ja niin mies sai oluensa, koira luun ja matka jatkui.

Kotona selitin sille, jotta saattaa hyvinkin olla, että koira ja isäntä alkavat ajan myötä muistuttamaan toisiaan. Nimittäin nyt ollaan varkaita molemmat.

Tosin kiinni en tainnut jäädä kuin kerran myymälävarkaudesta. Kun varastin Monille talutushihnan Hyrylän Ahomaalta. Siitäkin kärysin vasta jälkeenpäin, kun poliisi soitti kotiini. Että nyt olisi vielä hyvä mahdollisuus mennä vapaaehtoisesti selvittämään soppa kauppaan tai myöhemmin vähemmän vapaaehtoisesti Keravan poliisilaitokselle. En mennyt, joten virkavalta haki kotoa. Kun ei ollut rahaa eikä kukaan ottanut kyytiin, kävelin 10 kilometrin matkan takaisin. Ja sakot päälle. Lankiselle sanoin, että sinulla on ison vaivan lisäksi Suomen kallein talutushihna.

Juodessani minulla oli enemmän kavereita kuin nykyisin. Yksi oli Kaj Seliverstov. Yhtenä aamuna Kaiski ilmestyi kotiini kohmeloisena, jonka jälkeiset tapahtumat tekivät Lankisesta legendan. No, krapula oli minullakin ja herjaa heittääkseni puhuin Monille, joka kuunteli pää puolelta toiselle keikkuen. Että näet tilanteen, etkö voisi jotenkin hoidella apuja?

Jossain vaiheessa se kopsutteli portaita alas, vapaa koira kun oli. Ja palasi ehkä tunnin kuluttua korkkaamaton Koskenkorvapullo suussaan. Koskaan ei selvinnyt mistä se sen nyysi tai löysi. Mutta Kaiskin levittämänä tarina levisi ja vieläkin, lähes puolen vuosisadan jälkeen joku siitä minulle mainitsee.

Yksi niistä on hänen pikkuveljensä Teppo. Kohta kuusikymppinen, hieno mies hänkin, joka sanoo menettäneensä vuokseni uskonsa joulupukkiin. Olin nimittäin heidän kotonaan kerran siinä tehtävässä. Lahjojen jaon jälkeen istuin isä-Leksan kanssa tuvassa ja hän tarjosi ryyppyä. Juuri kun olin nostanut naamarin kasvoiltani ja pullon huulilleni, ryntäsi Teppo keittiöön.

Joskus olen ajatellut, että vaikka tekee väärän valinnan, saattaa kohtalo puuttua peliin. Kaiski nimittäin liukeni vuosia myöhemmin Ruotsiin. Yhteyttä pidimme silloin tällöin. Olimme sopineet, että seuraavien korvausten napsahtaessa postiin, lähden hänen luokseen. Korvauspäivä tuli ja samana päivänä viesti naapurimaasta. Joku nainen oli puukottanut ystäväni kuoliaaksi. 




Ei kommentteja: