Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Miellyttävät valesairaanhoitajat

Jormas: Maanantaina huomasin saaneeni jonkin verran pääkipua ja että suoleni toimi vilkkaammin kuin olisi ollut tarpeellista.

Avuksi ongelmaani pestautui tuota pikaa kaksi mielestään sairaudenhoidon ammattilaista, joista toinen on filosofian maisteri ja toinen ainakin aikoi aikoinaan opiskella eläinten hoitajaksi. Loistavia osaajia sairauteni parantajaksi koska halukin oli kova ja apuna kaikki tietävä Google. Kenttäkokemusta oli tullut siitä, että toinen pitää kodittomien koirien puolimatkankotia ja toinen auttaa samoja koiria muuten vaan. Mikseivät siis auttaisi minuakin, sillä pidänhän samoista koirista.

Diagnoosit vaivoistani olivat sangen rankat. Niiden mukaan sairastin  dengue-kuumetta, norovirusta, salmonellaa, tavallista ruokamyrkytystä ja ties mitä muuta, joiden johdosta kärsin valtavasta nestehukasta ja saatan voipua hetkenä minä hyvänsä tajuttomana lattialle. Kaikkia piti potea yhtä aikaa, joten voimillehan sekin otti.

Välittömästi olisi myös mentävä laboratorioon ja sen myötä sairaalaan. Kun tästä kieltäydyin, tuli toisen valesairaanhoitajan mukana viesti kodittomien koirien puolimatkankodilta, että hoitaja Louise vihaa minua ikuisesti, jos en neuvoa noudata.  Oli vielä käskenyt potkimaan minua persuksille, jos en muuten lähde leguriin. Ilme kertoi, että hoitaja Päivis olisi sangen mieluusti tehnyt tämän. Mutta vain yhtä ohjetta valtaisasta määrästä olen noudattanut. Salmonellaa kantavan ei ole suositeltavaa tehdä ruokaa muille. En tehnyt ruokaa edes itselleni.

Kun olo oli tiistaina hieman parempi, chattasin hoitajalleni koiratarhaan, että ottaisi vihansa pois päältäni. Vastaus oli kuin konsanaan alan leipääntyneeltä ammattilaiselta. Viha otetaan pois vain siinä tapauksessa, että menen lääkäriin. En mennyt, joten tämä täynnä välittämistä oleva viha olkoon ylläni vaikka loppuelämän. Tuntuu hyvältä senkin parantava voima

Muuten on ennen kaikkea valehoitaja päiviksen antama kotihoito ollut vailla vertaa. Niin hyvää, että olen harkinnut, jos yrittäisen näyttää sairaalta vähän pitemmänkin aikaa.

Ei kommentteja: