päivis: Viime viikonlopun taksivuorolla sattui tapaus, joka hieman muista työtehtävistäni poiketen jäi mietityttämään. Ehkä sen voi jakaa tänne esimerkkinä taksikuskin joskus erikoisesta arjesta. "Kyyti" tapahtui pienellä alueella, mutta kesti melkein puolitoista tuntia. Myönnän että muutaman kerran olin menettää hermoni.
Kaikki alkoi niin kuin muulloinkin. Sain ajovälityslaitteeseen tiedon taksin tarpeesta. Hyväksyin kyydin ja ajoin paikalle. En kuitenkaan ollut ihan varma, olinko oikean talon kohdalla, joten kysyin rappuun menossa olleelta naiselta, olenko siellä missä pitäisi. Hän vahvisti paikan, mutta esitti samalla vastakysymyksen: oletko hakemassa humalaista miestä?
No, kyytejä soitellessa asiaan ei kuulu kertoa taksin tarvitsijan humalatilasta, eikä siitä myöskään ilmoiteta kuskille, vaikka taksin itselleen soittanut olisikin vaikuttanut päihtyneeltä. Nainen kertoi, että arvelemansa taksin tarvitsija usein tilaa humalassa auton, jolla käy sitten kaupassa hakemassa kaljaa. Tiesin siis mitä odottaa.
Hetken päästä ovesta tulikin oletettavasti kyseinen henkilö, jolla ei ollut mitään kiirettä tulla autoon. Hänen piti ensin polttaa tupakka ja juoda mukana ollut kaljatölkki tyhjäksi. Pitkin hampain odotin, mutta päätin sitten laittaa mittarin päälle. Ja sitten sinne lähikauppaan. Ruokaa piti saada. Kaljaa miehelle ei taatusti olisi myytykään. Ainakaan lain mukaan niin ei olisi voinut tapahtua.
Ennen sisälle kauppaan menoa piti taas polttaa tupakka. Miestä parkkipaikalla odotellessa mietin, että jos hän tulee ulos kauppakassin kanssa, hänellä todennäköisesti on rahaa tai toimiva pankkikortti. Niin sitten tapahtuikin. Kassit pantiin takakonttiin. Ja taas tupakka palamaan.
Oltiin jo melkein päästy lähtemään, kun kaupan pihaan ilmestyi kaksi naapurimaan kansalaista. Olivat miehen tuttuja. Siinähän piti taalata pitkän aikaa ja miettiä, miten miehet pääsisivät juna-asemalle. Kysyivät, että veisinkö heidät, mutta minullahan oli jo asiakas, jonka olin viemässä takaisin kotiinsa. Kaverit painelivat kauppaan. Mutta vielä ei voitu lähteä, koska piti polttaa tupakka.
Kyydittäväni oli jo istunut autoon, kun kaverit tulivat kaljatölkkeineen ulos kaupasta. Ei muuta kuin takaisin ulos. Vähän kaljaa kitaan ja tietysti tupakkaa. Asiaa oli kovasti puolin ja toisin. Ja taksin mittari näytti jo lukemaa, jonka ansaitakseen monen pitäisi tehdä jokunen tunti töitä.
Sitten keksivät, että koko porukka tulee kyytiin ja vien heidät läheiselle juna-asemalle ja alkuperäisen asiakkaan sen jälkeen kotiinsa. Ääntä korottamalla piti ensin estää tyyppien tulo autoon, sillä toisella oli kourassa avoin kaljatölkki. Tässä tilanteessa kaljatölkin tyhjentämiseen tuntui menevän ihmeen pitkä aika.
Aseman edessä koko kolmikko hyppäsi ulos kyydistä. Avaamaton tölkki tyhjeni seuraavaksi ja tupakkaa meni yksi tai kaksi. Kului siis jokunen tovi ennen kuin päästiin jatkamaan matkaa. Mutta kotiin ei ollutkaan enää kiire.
Piti ajaa lähellä olevalle huoltamolle, josta asiakkaani arveli saavansa kaljaa. Yritti houkutella minuakin sisälle juomaan kahvia. Kiitin, mutta sanoin odottavani autossa. Kului taas jokunen tovi, kun pihaan kaartoi poliisiauto. Saatoin parahtaa ääneen, että "voi että". Ainakin ajattelin niin, sillä oletin ilman muuta, että kaljaostoksista on tullut riitaa ja henkilökunta on joutunut soittamaan virka-apua paikalle.
Onneksi olin väärässä. Ruoka-annoksiakin myyvä huoltamo olikin poliisien suosiossa ja paikalle ajoi toinenkin partio. Samaan aikaan asiakkaani käveli ulos kädessään iso kaljatölkki. Rikottiin siis lakia tai sitten vahvasti humalainen voi tarvittaessa onnistua esittämään selvää. Ja taas ennen tölkin tyhjentymistä ja autoon nousua piti taas polttaa tupakka.
Jännittävin vaihe oli edessä, kun viimein sain ajettua miehen kotipihaansa. Onnistuuko maksutapahtuma? Onko pin-koodi pysynyt humalaisessa päässä? Osuvatko sormet oikeisiin maksulaitteen näppäimiin? Olin huojentunut, kun lopulta maksulaite alkoi naksuttaa ja sylkeä ulos kuittia, jossa loppusumma oli yli 80 euroa.
Olin monta kertaa tunnin ja 20 minuutin aikana huomauttanut, että tämä tulee nyt kyllä kalliiksi. Siihen asiakkaani vain huitaisi kädellä, että ei se haittaa. Kukaan ei siis voi ainakaan syyttää minua, että olisin jotenkin edesauttanut sitä, että kyydistä tuli näinkin kallis. Oikeasti minä saatoin vain tyytyä siihen, että asiakkaani suhteellisuudentaju petti pahan kerran. Kuinka usein tuota mahtaa tapahtuakaan.
Painoin osoitteen tarkasti mieleen ja päätin, että jos samasta rapusta joskus on kyyti tarjolla, ihan suosiolla annan sen jollekin toiselle kuskille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti