Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 22. lokakuuta 2018

Kuinka voisin jakaa hyödyllistä tietoa?

päivis: Tänään tuli taas mieleen, että näistä blogikirjoituksista saisi mielellään olla jotain hyötyäkin lukijoillemme. Ainakin kerran olen sellaisen Thaimaa-aiheisen blogin onnistunut kirjoittamaan, että sen löytävät edelleen uudet ja taas uudet lukijat. Tuo blogi kertoi thaimaalaisesta ajokortista. Hankin sellaisen, kun halusin ajaa kevytmoottoripyörääni (mopoksihan niitä tosin täällä suomalaiset nimittävät) ilman, että joka vuosi pitää hankkia kotimaasta kansainvälinen ajokortti.

Kyseinen ajokortti on ainakin minulla ensimmäistä kertaa voimassa kaksi vuotta. Eräillä kuuluu olleen vain vuoden. Kortin voimassaoloaikaan on saattanut joidenkin arvioiden mukaan vaikuttaa hakijan viisumityyppi, asumismuoto tai sitten kortit on yksinkertaisesti vain muutettu kaksivuotisiksi. Korttini voimassaolo päättyy ensi vuoden alkupuolella, joten silloin on ehkä syytä kirjoittaa seuraava blogi, josta mielellään saisi olla paljon hyötyä Thaimaassa oleskeleville, moottoripyöräileville lukijoillemme. Mutta vielä ei ole sen aika.

Täällä pitempään oleskellessa eteen tulee lukuisia tilanteita, joissa hyvät neuvot ovat tarpeen. Huomenna olemme menossa ulkomaalaisvirastoon eli Immigrationiin hankkimaan oleskelulupaamme merkinnän, että voimme kuluvan vuoden aikana käydä täältä ulkomailla ja palata takaisin.

Vuosi sitten kävimme lähes
ensi töiksemme hakemassa
asuinpaikkatodistuksen
Immigrationista.
Meillä on molemmilla niin kutsuttu eläkeläisviisumi (OA-viisumi), joka ensimmäisenä vuotena mahdollisti useammankin maahantulon. Niiden määrää ei kai mitenkään oltu rajattu. Ensin tulimme tuolla viisumilla maahan noin vuosi sitten ja toisen kerran viime talvena kun käväisimme lystiksemme Myanmarissa eli Burmassa. Ja viimeksitulimme nyt kolmisen viikkoa sitten kolmannen kerran.

Kun tulimme maahan ennen viisumista löytyvää päivämäärää, voimme halutessamme oleskella Thaimaassa vielä vuoden, mutta jos poistumme maasta välillä, tarvitsemme takaisin tuloon uuden luvan, jota huomenna lähdemme Immigrationista hankkimaan. Tai toki täältä voi lähteä ja palata, mutta palattua oleskella voikin enää vain 30 vuorokautta eli kyse on turistiviisumista, jonka saa maahan tulon yhteydessä ilman erillistä hakemista.

Käynti ulkomaalaisvirastossa voi olla mielenkiintoinen, sillä tällä hetkellä en ainakaan vielä tiedä, mitä paikan päällä pitäisi tarkalleen sanoa tai mikä toimiston kymmenistä kaavakkeista on täytettävä. Kaoottiselta vaikuttavassa toimistossa asioilla on kuitenkin taipumus ratketa ja todennäköisesti saamme passeihimme merkinnät, jotka mahdollistavat joko yhden tai useamman lisämaahantulon. Ja matkakassastamme on huventunut joitakin tuhansia Thaimaan bahteja.

Tässä vaiheessa vielä voin luvata, että kerron muutaman päivän sisällä, miten lupa noihin lisämaahantuloihin hankitaan. Koska olemme Thaimaassa, tähän pitänee vielä lisätä, että ainakin Chonburin Immigrationissa Jomtienilla asia hoituu kerrotulla tavalla.

Ei kommentteja: