Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 25. syyskuuta 2018

Edelleen Odessan-matkalla

jormas: Toissapäivänä kirjoitin uimamatkasta Odessaan ja jatkan yhden blogillisen verran samasta aiheesta. Kirjoitin muun muassa tullikoirasta ja hänen isännästään, jotka veimme kotiin. Mutta ennen sitä, aiheeseen liittyvää muutakin tapahtui. Jossain vaiheessa autoamme lähestyi hyvinkin tiukkailmeinen tullin virkanainen, josta Hannu sanoi heti, että nyt ei hyvää seuraa. Eikä seurannutkaan, joskaan ei mitään ylitsepääsemätöntä. Jostain syystä nainen halusi kuvata autoamme vähän joka puolelta. Mutta ei niin, että hän olisi räpsinyt kuvia ja etsinyt itse uuden kuvakulmaan. Vaan autoamme piti siirtää millilleen milloin mihinkin asentoon, jotta rouva, tai olisiko ollut ikäneiti sai liikkumatta itse senttiäkään räpsiä kuvia takaluukku ylhäällä ja takaluukku alhaalla ja niin edelleen.

Episodiin kuului muutakin, joka sai automme takapenkille tulleen tullimiehen koirineen kokemaan olonsa kiusalliseksi. Sillä tämä valtansa huipulla ollut tullinainen sanoi kollegalleen autossamme, että ulos sieltä koirineen tai passitan teidät kaikki jonnekin vegetari-tai mihin laboratoriotesteihin olisi määrännytkään. Itse olin jo ehtinyt ajatella, että kun tarjosimme kyydin tullikoiralle isäntänsä kanssa, olisi meitä katsottu hieman läpi sormien tai ainakin vikkelämmin. Mutta ei puhettakaan, vaan saimme osaksemme kaikki metkut ja olemattoman vallan ilmentymät.

Aivan oma lukunsa oli Moldovasta lohkaistu valtio Transnistria. Siellä huokui Neuvostoliitto ja Lenin, sinällään pienin länsimaisin maustein. Ihmiset olivat kovin ystävällisiä, kuten toki koko matkan ajan tullinaista lukuun ottamatta joka puolella muutenkin. Oli mukava tallustella kaduilla, joissa aika oli ikään kuin pysähtynyt tai kulki ainakin verkkaisemmin kuin mihin olen tottunut. Olisin halunnut ostaa kangasmerkin liiveihini, mutta sitä en mistään löytänyt, vaikka paikallisten opastuksella meidät moneen paikkaan ohjattiinkin. Sen sijaan lippu löytyi, jonka kuva on tämän blogin mausteena.

Siitä pääsenkin Elämän tähden liiveihin, joihin on kerääntynyt kaikkea mitä mielestäni kuuluukin. Kuten Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein. Se on liiveissäni arvoisassaan paikassa. Kuten Harley Davidsonin merkitkin. Moni on minulta kysynyt miksi olen hankkinut moisen pyörän. Selityksiä itselle, mutta myös muille löytyisi pienen kirjan verran. Tässä yksi. Harley Davidson ei ole vain moottoripyöräilyä, vaan elämäntapa, jota arvostetaan ympäri maailmaa. Yksi osoitus siitä oli alan mies Ukrainan jonkun pikkukaupungin torin laidalla. Joka lievässä laitamyötäisessä tuli suutelemaan liivieni Harrikkalogoa kaiken halailun ohessa.

Kuvassa liivieni selkämys, jossa näkyvä logo on Sari Rinteen ja minun suunnittelua antamastani aiheesta. Englanninkielinen teksti ei kaikille aukea, mutta sen voi suomentaa ainakin kahdella tavalla: "Kuollut ei voi katua tai kuollut ei voi tehdä parannusta." Tämän elämänviisaus mukana matkataan sinnen jonnekin, jonka aikoinaan yksi prätkäjengi lanseerasi tähän tapaan: "Jos matkalla oleminen on kaikki, on perillä olo pettymys."

Ei kommentteja: