Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Esineet, tavarat, muistot ja ajatukset

jormas: Maailmassa ei liene ainuttakaan esinettä, johon ei liittyisi muistoja tai sen tapaista. Monet niistä ovat menneet ajasta ikuisuuteen. Mutta jos esine on tallessa, se jakaa ja kerää koko ajan uusia muistoja, joilla on elämää rikastustuttavaa merkitystä. Tässä yksi pätkä yhdestä esineestä, joka elää ja kerää edelleen uutta kerrottavaa. Nyt minulle, mutta myöhemmin ehkä jollekin muulle.

Aikoinaan kotini oli monen vuoden ajan Puolimatkankoti Kalliomäessä. Kanssani asui myös koira, Sweet Sammy tai jotain, mutta jota Roopeksi kutsuttiin. Kerran yhteisössämme vieraili nuorisotyön tekemisen jengi, josta en muista yhtään enempää. En tiedä edes kuka kuvan kuksan omisti. Tiedän vain minulle kerrotun tarinan, kun löysin sen Kalliomäen pihakuusen juurelta.

Kuksan omistaja oli paistellut makkaraa pihamme laavulla kuksa jalkojensa juuressa, kun Roope oli iskenyt silmänsä ja hajuaistinsa siihen. Sekä nostanut koipensa sen päälle ilmoittaakseen, että tämä on reviirilläni ja kuuluu kalustoon tai jotain muuta mitä ei ihmisälli ymmärrä.

Joka tapauksessa kuksa sai omistajaltaan pitkän, tuohtuneen lennon kuusen juurelle, jonne se jäi ja josta sen löysin. Puisen astian matka jatkui kotini tiskikoneen kautta viimein matkassani Matkakodissamme. Luulen, että kauimmillaan se on kulkenut Turkissa saakka. Joka tapauksessa kilometreissä ehkä parikin kertaa maapallon ympäri.

Kahviastialla on sen käsin tehdystä kaiverruksista päätellen monta tarinaa, joita en tiedä, mutta joista olisi mukava kuulla. Maailma on pieniä ihmeitä täynnä ja tätä julkaistessa en voi tietää, vaikka joku tunnistaisi kuvan kuksan ja ottaisi asiakseen jakaa sen aiemmat tarinat.

Joka tapauksessa kovia kokenut astia tuo mieleeni monta hetkeä Kalliomäestä. Kuten nuoren afrikkalaisen pojan, joka nukkui pihan kodassa yön suomalaislasten kanssa. Jotka sanoivat illalla, että ole tarkkana yöllä, jos käyt ulkona tarpeillasi, sillä siellä voi tulla karhu vastaan. Afrikkaispoika vastasi iloisesti, että ei huolta, olen leikkinyt lapsena leijonien kanssa. Aamulla lapsijoukko sanoi, että leijonan kanssa leikkinyt nukkui kuin tukki ja muut ajattelivat koko yön leijonia ja karhuja.

Ei kommentteja: