Jokilaakson Soiniityntie, osa 3

Jormas: Tämän on tällä erää kolmas ja viimeinen osa Soiniityntien 350 metrin matkasta. Osa 1 ja osa 2 löytyvät linkkien takaa.

Matkaa on nyt tehty Myllykyläntieltä ja postilaatikolta 200 metriä ja tultu Soiniityntien sillalle, jonka on tehdyt Seppo Sjöblom joukkoineen. Kaiteet ovat myllykyläläistä käsialaa. Ehkä molemmat ovat joskus paikallishistoriaa, sillä sen verran tukevaa sorttia kokonaisuus on, joka kestää äidiltä tyttärelle. Sillan kupeessa on uimarannan sijaan uimapaikka, jonne olemme roudanneet monena vuonna pöydän, penkit sekä pallogrillin. Kalastamassa käy lähinnä kylän virolaisia työmiehiä, mutta uimassa jengiä käy vähän laajemminkin.  Poliisikoirista lähtien. Me olemme myös meloneet sillalle saakka Tuusulanjärveltä. Kyseinen vesimatka on kokemisen arvoinen.

Seuraavassa kuvassa on puolivarastettu, iso kivenlohkare Senkkerin Kiviainestehtaalta. Syyllisiä jälkikäteen tunnustettuun anastamiseen on Sjöblomin veljessarjan vanhin, Kaarlo sekä minä. Kiveen on kiinnitetty valettu metallilaatta tekstein. Siinä vakuutamme Päiviksen kanssa toisillemme sekä kaikille muillekin ikuista yhteyttä. Laatankin tekemisen historia on kertomisen arvoinen, sillä valaja oli menossa vakavan sairauden vuoksi leikkaukseen. Mutta kuunneltuaan Jokilaakson tarinan ja laatan tarkoituksen, hän sanoi: "Valan sen, jos selviän sairaalasta hengissä." Hän piti sanansa ja selvisi hengissä sekä valoi laatan. Sen vieressä kasvavan tammen ja "Ison kiven juureen" tuhkamme joskus ripotellaan. Ehkä niitä vartioi yhtä ikuisesti seitsenpistepirkko.

Kun lähestytään pihapiiriämme, on tien pohjoispuolella kaksi merikonttia, jossa on iso osa vuosikymmenten saatossa hamstraamamme meille täysin tarpeetonta tavaraa. Sekä Omia polikuja kulkevien kaupan myymättä jääneet, niin ikään turhat tavarat. Kyseessä ovatkin eräänlaiset "Muistojen merikontit", jossa jokaisella tavaralla on tarinansa, joista osan tiedämme ja osaa emme. Näin siksi, että Omia polkuja kulkevien kaupan tavaramäärä on suurempi kuin aloittaessa, vaikka niitä myytiin koko viime kesä yhteistyössä mäntsäläläisen Kippari kirppiksen kanssa. Mutta Monen tavaran tarinan tiedämme. Aikoinaan olen kertonut "varastetun kitarani tarinan, joka odotti kitaraelämälleen arvoistaan jatkoa. Viime kesänä vaihdoimme sen Jokilaakson rakennusten rakennuslupakuviin. Tietojemme mukaan kitara on päässyt ehkä ensimmäisen kerran kunnolla soimisen makuun monikymmenvuotisen historiansa aikana.

Viimein on neljännessä kuvassa päästy lähes Duokotimme luokse, jonka jokaisessa vaiheessa suunnittelusta rakentamiseen olemme olleet mukana. Suuren yleisön kotimme tapasi Hyvinkään asuntomessuilla, jossa esittelimme sitä kuukauden joka päivä aamusta iltaan. Sinä aikana vieraita kävi yli 50 000. Voisi sanoa, että koko loppuelämämme vieraat. Oli mukava kuukausi, sillä mitään meihin liittyvää ei ole kehuttu, ylistetty ja ihmetelty niin paljoa.
Tätä kirjoittaessa on työn alla uusi, viiden vuoden lupa kodillemme. Jos sen saamme, on seuraava vaihe saada pysyvä lupa kaikille Jokilaakson rakennuksille. Sillä tarkoitus on, että koko pikkutilamme jää kaikkien tuusulalaisten, mutta varsinkin kyläläisten käyttöön sen jälkeen, kun tuhkamme on ripoteltu "Ison kiven juurelle"