Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Sosiaalinen riippuvuus ja sosiaalinen media

jormas: Tämän päivän Hesarissa oli juttu nettiriippuvuudesta ja sen tuomista ongelmista, jotka tunnistan molemmat, mutta en niin kuten lehti kirjoittaa. Koska kyseinen artikkeli on tarkoitettu vain lehden tilaajille, en linkitä sitä tähän, sillä sitä ei voi lukea maksamatta lehteä. Paperista tai digitaalista. Kuvan blogiini kuitenkin anastin lehden tilaajana Kimmo Taskiselta.

Kyseessä on nettiiriippuvuus, jota käsiteltiin kielteisesti, suppeasti ja yksipuolisesti. Kokonaan jäi huomiotta sosiaalisen median hyvät puolet, joista yksi on kieltämättä yksinäisyyden poistaminen. Puhumattakaan kaksisuuntaisesta kommunikointimahdollisuudesta. Toisin kuin esimerkiksi radio, televisio, kirjan tai lehtien lukeminen ovat.

Tuntuukin siltä, että ihmisiä häiritsee eniten, kun ei tiedä mitä vierustoveri tekee. Lukeeko hän älylaitteellaan lehteä, pelaako, keskustelee jonkun kanssa tai jotain aivan muuta. Tai miten on selitettävissä, että esimerkiksi toisen paperilehden luku ei häiritse lainkaan, mutta jos sitä tekee toinen digitaalisella välineellä, se nakertaa jotakin pientä minää sisällä. Kysy ei ole silloin edes tiedonhalusta, vaan silkasta uteliaisuudesta toisten yksityisiin asioihin.

Itse olen joskus kirjoittanut ja vielä useammin laskenut montaako ohjelmaa käytän suhteellisen säännöllisesti taskussa kuljettamallani älylaitteella. Niitä on reipas puolensataa. Jos joku sanoo sitä nettiriippuuveksi, niin so what? Keneltä muulta se on pois kuin niiltä, joille asia ei kuulu ja jotka eivät tiedä mitä laitteen kanssa kulloinkin teen?

Yhden kielteisen puolen tunnistan. Silloin ovat kyseessä henkilöt, jotka kokevat, ettei heillä ole omaa elämää tai sitten he kokevat olevansa siinä mitättömyyksiä tai nollia. Tällöin saattaa väkivaltapeleistä tulla todellisuutta, joka tarttuu aitoon elämään ja huomaa olevansa matkalla ostoskeskukseen nettimaailman napana. Selässä reppu räjähteitä tai kainalossa konepistooli tai molemmat.

Oma lukunsa on kaiken uuden vastustaminen. Ihminen onkin valmis kärsimään mielettömän määrän tuttua, turvallista tuskaa ennen kuin ottaa askeleen tuntemattomaan. Jossa voi olla ikuinen onni ja autuus tai vähintään tuonelaan jatkuva helvetti.

Mutta elämän leppoistamisvaiheessa on omakin elämän sisältö muuttunut. Jota esimerkiksi voi ihmetellä. Kun takana on puolen vuoden jakso Thaimaassa, niin siellä eivät lehtien eikä television uutiset kiinnostaneet. Vaan tärkeämpää tuntui olevat Raimon ahventen määrä pilkillä tai onko Kirsin Santtu-koira päässyt ties monenneltako päivälenkiltä ilman koirakylpyä emännän kainaloon päiväunille tai peräti vuoteeseen yöksi.

Ei kommentteja: