Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Muoviton maaliskuu ja muovipillit

päivis: Luin joku aika sitten, että kuningatar Elisabet on kieltänyt kotipalatsissaan muovipillien ja kertakäyttömuovipullojen käytön. Kuningatar oli osallisena muovista aiheutuvia haittoja käsittelevään dokumenttiin ja päätti kiellollaan tehdä oman osansa muovin vähentämiseksi. Jotenkin näin tuo lyhyt uutinen kertoi. Yksityiskohdat eivät ole ehkä ihan kohdallaan, mutta oleellista siinä oli tuo muovipilli.

Minähän imen muovipillistä soda-nimistä juomaa päivittäin, usein montakin kertaa päivässä. Maan tapa on, että virvoketta tilattaessa pöytään tuodaan joko pelkkä pullo ja pilli tai pullon kanssa on lasi, jossa on jäitä ja pilli. Alkuvuosina Thaimaassa muistan ottaneeni aina pillin pois, jos juoman kanssa oli lasi. Jossain vaiheessa tapa unohtui.

Ehkä kuningatar Elisabetin innostamana arvioin tässä yhtenä aamuna omaa pillillä litkimistäni, kun tuttuun tapaan pysähdyimme aamulenkillä juomaan puollolliset sodaa. Pieni perheyritys sai lukuisten kyselyjemme jälkeen hankittua kylmäkaappinsa valikoimaan sieltä aiemmin puuttuneen soda-juoman, jota olemme kiitollisina käyneet hörppimässä. Jos juoma on päässyt loppumaan, meitä kehotetaan istumaan pöytään ja joku henkilökuntaan kuuluva lähtee mopolla lähimpään kauppaan hakemaan tuota virkistävää juomaa.

Pillin ja sodan lisäksi meille tuodaan pöytään teräksiset juoma-astiat, joissa on suhteellisen pieniä jääpaloja. Vaihtoehtona olisivat muovimukit, mutta nyt kaikki ovat jo oppineet, että me haluamme juoda teräksisistä kupeista. Eräänä aamuna päätin siis, että en käytä pilliä. Kuningatarta muistaen. Muoviroskaahan päätökseni ei tietenkään yhtään vähentänyt, kun pillini kuitenkin päätyi pöydältä roskikseen.

Juominen kupin reunasta onnistui niin kauan kun astia oli suhteellisen täynnä juomaa. Siinä vaiheessa, kun sodaa oli vain vähän, pienet jääpalat kirjaimellisesti vyöryivät päälle. Jäin pohtimaan pillin älykkyyttä - ja vaihtoehtoja muovipillin käytölle. Keksin vain yhden: jääpalojen pitää olla riittävän suuria, etteivät ne pääse holahtamaan naamalle. Ilman jäitä täällä taas ei voi juoda oikein mitään. Oluttakin jotkut juovat jäillä täytetystä lasista. Vaikka pöytään tuodaan jääkaappikylmä juomapullo, on sen sisällys ilman jäitä hetken päästä ikävän lämmintä.

Omasta lapsuudestani muistan, että pillillä juomisessa oli jotain hohtoa. Pillit liittyivät lähinnä juhlatilaisuuksiin. Jos saunan jälkeen juotiin mehua (limsaa harvemmin), sitä ei todellakaan imetty lasista pillillä. Omiin koteihini olen pillejä ostellut varmasti vain joskus lasten syntymäpäivinä.

Vuosien myötä pillit arkipäiväistyivät ja Thaimaassa ilman niitä ei voi enää edes olla.

Nyt sitten europarlamentaarikko Heidi Hautala, joka kuulemma on ideoinut Muoviton maaliskuu -kampanjan, pääsi otsikoihin ehdottamalla muovisten pillien kieltämistä kokonaan. Kannatan lämpimästi, vaikka luulenkin, että se mitä EU:ssa muovipilleistä päätetäänkin, ei ihan äkkiä täällä Thaimaassa kantaudu kansan ja päättäjien korviin. Ei vaikka täälläkin muovin kauhuskenaariot kyllä tiedostetaan. Muovipillit, kuten kaikki muukin muoviin pakattu ja kannettavaksi laitettu, on niin tiukasti juurtunut täkäläiseen kulttuuriin, että siitä irtautumiseksi tarvitaan varmasti vähintään muutama sukupolvi. Hyvä jos riittää sekään.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä ne pillit on ihan tarpeellisia aikuisillekin. Kun ajelen
Mannerheimintietä 3-litraisella diesel-katumaasturillani ja
haukkaan 1/2-paunaista sarvikuononlihaburgeria siinä ajaessa
kiireisen työpäivän lounaaksi, niin palanpainikkeeksi nautittava
Coca-Cola on paljon turvallisempi imaista muovisesta ja
kannellisesta kertakäyttömukista muovipillillä kuin suoraan
avonaisen fletkun mukin reunasta.

Muuten voi käydä niin, että juoma läikkyy syliin ja joudun
heittämään Bangladeshin tekstiilitehtaiden tuotannon tukemiseksi
hankkimani vaatteet sekajäteroskiin. Siinä samalla hetkeksi
katseen herpaantuessa en ehkä myöskään ehdi väistämään niitä
kadulla pitkin poikin hyppiviä epilepsiakohtauksen värisiä
itsemurhapyörälijöitä.

Silloin joudun jättämään maasturin bussikaistalle odottamaan hinausta
korjaamolle, jossa oikaistaan etupuskuriin tulleet kolhut ja pestään
tehokkaalla liuottimella verijäljet pois. Hinurin paikalletulo saattaa
kestää pitkäänkin ja haitata sitä kautta muiden työmatkoja, kun ne
melkein tyhjät ilmaa saastuttavat bussit lähtevät poukkoilemaan
kaistoille, jonne ne eivät niille kuulu. Lisäksi joudun ehkä
ottamaan lennosta invataksin kiirehtiessäni Eduskuntaan
ydinvoimaa lobbaamaan.