Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 26. helmikuuta 2018

Pohjoinen Thaimaa

jormas. Kuten päivis eilen kirjoitti, olemme saaneet muutamana päivänä ahmia pohjoisen Thaimaan herkkuja monin tavoin. Eikä vähiten silmillämme. Joillekin suomalaisista jotkut kohteet ovat tuttuja, sillä ystävämme ovat näytteet samoja kohteita myös Pattayan Suomi-Seuran retkille osallistuneille.

Mutta uuttakin joukkoon varmasti mahtui. Tänään ajoimme pitkin Burman rajaa yli vuoriston pientä ja todella mutkaista tietä, jota ei linja-auto saa eikä edes voisi kulkea. Katselimme rajalla laakson toisella puolella olevaa kylää, joka käytännössä elää huumeviljelmillä sekä niiden tuotteiden jalostamisella ja myynnillä. Jolle Thaimaan viranomaiset eivät halutessaankaan voisi mitään.

Halunkin kanssa ainakin rajaviranomaisten suhteen voi olla molemmin puolin vähän niin sun näin, sillä leipä on pohjoisessa taatusti tiukassa. Sen verran oli kyllä bunkkeria ja juoksuhautaa, että voi ajatella jotain juttuja joskus ratkaistun muillakin kuin sanoilla.

Kävimme myös edesmenneen kuninkaan äidin kodissa ja puutarhassa korkealla vuorella. Hieno paikka, vaikkakin kuninkaallisen yksityinen puoli oli varsin tavallista, joskin vaurasta tasoa. Sen sijaan nykyisin museona toimiva osa oli loistokas, puusta tehty kokonaisuus, jota valtavine puutarhoineen korkealla vuoristossa hoidetaan huolella.

Kohteeseen tutustuminen edellytti muun muassa niin mieheltä kuin naisilta polvien piiloittamista paikan päältä saataviin farkkuhousuihin tai kietaisuhameeseen sekä kenkien riisumista.
Kuninkaan äidin mielikirjailija oli Agatha Christie, jonka kirjoja siellä myös näkyi. Puutarha puisen, valtavan talon ympärille oli suunniteltu niin, että kuninkaan äidin lukuisilta terasseilta näkyi ainoastaan hoidettuja kukka- ja puuistutuksia sekä kaukaa siintävät vuoret rinteineen.

Samalla reissulla kävimme käsittääkseni valtakunnan vanhimmassa, toiminnassa olevassa temppelissä. Jonne joka paikkaan ei naisilla olisi ollut asiaa, vaikka olisivat kulkeneen juuttisäkissä. Näin käsitin kieltotautuista.
Minulle tärkeintä täälläkin olivat temppelin koirat, jotka saivat Pattayan tuliaisina jokusen makupalan.

"Kotimatkalla" piipahdimme keramiikkapajassa tai oikeastaan pikku tehtaassa, jota sitäkään ei kyllä farangi ilman opasta tai muuta tietoa löydä. Käsitin, että kyseinen, ehkä taiteilija on hankkinut aseman, jossa ei halvalla tarvitse enää myydä mitään. Vaikka tuotteen eivät minulle kybällä kolahtaneetkaan, olivat rakennukset tyylillä ja sen tajulla tehty.

Ei kommentteja: