Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Pienviljelijänä ilman työlupaa

jormas: Jotkut suomalaiset sanovat, että farangi tarvitsee Thaimaassa lähes kaikkeen tekemiseen työluvan. Niin tai näin, sitä olemme uhmanneet ruokkimalla koiria ja viemälla niitä tohtorille. Päivis lisäksi uhmaa tätä tosisuomalaisten lanseeraamaa kieltoa siivoamalla kodittomien koirien ja kissojen tarhan lattioita ja nyppimällä tuntitolkulla sen asukkaista punkkeja. 

Itse olen lisäksi kunnostanut ja pitänyt yllä henkimaailman asukkaiden kotia, josta kirjoitan joku päivä lisää.

Mukaan on myös mahtunut jo viime reissulla aloittamamme pienimuotoinen hyötykasvien puutarhanhoito. Ostimme nimittäin puutarhalta pari, nimenomaan lääkekasvi Aloe veran -tainta, jotka ovatkin menestyneet beachimme keinonurmen vieressä loistavasti.

Nyt olemme niitä myös käyttäneen oikeisiin tai kuviteltuihin iho-ongelmiimme. Kun meillä kävi kylässä aito suomalainen lääkäri, hänen ilmeensä tosin kertoi kyseessä olevan mitä suuremmassa määrin uskomushoito. Mutta sekin sopii meille.

Uusi aluevaltaus lääkekasvien viereen on tänään istuttamamme thaikielisen
siemenpussin sisältö, jota varten piti hakea 20 bahtin multapussi.

Varmaa ei ole mitä mullasta kasvaa vai kasvaako mitään. Kuvan perusteella näyttivät olevan jotenkin purjosipulin sukua ja joskus riisikuppini reunalla, annoksen tulleilta, arvatenkin syötäväksi tarkoitetulta "Mitä lieneekään". Mutta tuli mitä hyvänsä aion syödä ne.  

Ei kommentteja: