Tyhjä takki

päivis: Pitkästä aikaa on sellainen olo, että takki on ihan tyhjä. Ei oikein tiedä mitä tänne kirjoittaisi. Muutenkin tuntuu, ettei mikään nyt oikein onnistu. Ehkä ei kuitenkaan pitäisi valittaa. Olenhan viime päivinä saanut olla monin tavoin aitojen asioiden äärellä.

Eilen olin muutaman tunnin Meow's sanctuaryssa eli koira- ja kissatarhalla. Vastuullani oli pieniäkin pienempien kissanpentujen syöttäminen pipetillä. Ne oli kai löydetty jostain, mutta emo oli jäänyt teille tietymättömille. Pennut ovat sen kokoisia, etteivät ne ilman emoa pärjää. Ihmisen pitää siis tehdä oma osuutensa niiden hyväksi.

Koskaan en ole varmaan pidellyt sylissäni niin pieniä kissoja - en pahemmin isompiakaan. Ruokin niitä pipetillä sen mitä suostuivat syömään. Käytännössä hyvin vähän, mutta ensimmäinen pennuista ennätti silti purra minua sormesta. En arvannut, että heikkokuntoisellakin kissalla on niin kovat voimat. Hampaiden kyllä arvelinkin olevan terävät. Terävämmät kuin koiranpennulla.

Meow minulle totesi, että kissa, josta eniten yritin huolehtia, todennäköisesti kuolee. Kuvittelin, että kun se saa sylihoitoa, kuten keskoslapset, ja muutakin erityiskohtelua, sillä on ehkä paremmat mahdollisuudet selvitä. Onnistuinhan antamaan sille vähän pipetillä maitoakin. Vaan kun ei selvinnyt.

Meow's sanctuaryssa on luonnon helmassa karu krematorio, jossa kuitenkin
jokainen menehtynyt eläin saa kunnioittavan kohtelun. Usein tuhkakummun
äärellä koetaan myös aitoa ikävää ja surua.

Tänään kun menin Meowin luokse, takapihalla loimotti tuli, josta saattoi arvata, että jonkun on kuolema korjannut. Pienen kissanpennun lisäksi myös nallemainen koiranpentu oli siirtynyt koirien taivaaseen. Luultavasti kuolema oli korjannut jonkun kolmannenkin nelijalkaisen, mutta kun koiria ja kissoja on tarhalla niin mieletön määrä, minulle ei tarkka lukumäärä käynyt ihan selväksi. Olo oli kuitenkin surullinen ja on edelleenkin. Tänään kun läksin tarhalta kotiin, olimme jo siirtäneet erilleen yhden neljästä jäljellä olleesta kissanpennusta. Yritin päivän aikana antaa sillekin erikoishuomiota, vaikka jo tiesinkin, ettei minusta sen pelastajaksi ole.

Sen sijaan hyvin voi naapurissamme, tyhjilleen jääneessä autopesulassa asustellut koiranpentu Cry, jonka muutama viikko sitten toimitimme liikuntakyvyttömänä hoitoon ja leikkaukseen. Tai ainakin se oli tänään mitä onnellisimman oloinen, kun siltä oli viimein saatu irroitettua leikkaushaavoja suojanneet laastarit. Pidin sitä niitä näitä touhutessani samalla silmällä, kun se nukkui ainakin 2,5 tuntia autuaan tietämättömänä kaikesta siitä pahasta ja ilman muuta myös hyvästä, jota täällä elävät koirat ja kissat päivittäin kohtaavat.